Otteluennakko 18.6. Kiri – Tampere

Kiri saa Hippoksen sunnuntai-iltaan vieraita Tampereelta, kun Manse PP saapuu kylään. Manse PP kuuluu sarjan ennakkosuosikkeihin ja on tällä hetkellä sarjassa viidentenä, kun Kiri taas on kahden puhtaan kolmen pisteen voiton myötä kohennellut asemiaan ja on pari sijaa Mansen takana sijalla seitsemän. Voittojen takuuna on ollut vahva ulkopeli, sillä Lohi ja Vähäkyrö pystyivät lyömään yhteensä vain kaksi juoksua Kirin ulkokentästä. A-poikien itä-länteen ainoana kiriläisenä valittu Iiro Nokkala odottaa sunnuntain pelistä tiukkaa vääntöä. Jos me jatketaan tasaista ulkopeliä viime otteluiden tapaan, niin ottelu ratkeaa juoksun erolla suuntaan tai toiseen.

Nokkala on pelannut vahvan alkukauden, sillä hän on ykköspesiksen kärkilyöntitilastossa neljäntenä ja kärkilyöntiprosentti huitelee  70% yläpuolella. Nokkalan alkukausi ei helppo kuitenkaan ole ollut, sillä Nokkala pelaa Kirin lisäksi KPL:n A-poikien superpesisjoukkueessa ja hän on samalla käynyt Vekaranjärvellä armeijaa. No en voi väittää etteikö noiden yhteensovittaminen olisi ollut raskasta, mutta kiitos kuuluu Karjalan prikaatille, että ei ole ollut ongelmia harjoituksiin ja peleihin pääsemisessä.

Kiri ja Manse ovat tällä kaudella kohdanneet kahdesti harjoituspelien merkeissä. Talvella hallissa Manse vei avausjakson suvereenisti, mutta Kiri kokosi rivinsä toiselle jaksolle ja jaksot tasattiin. Vapun alla Kaupissa pelatussa ottelussa edettiin kotiutuslyöntikisaan, jossa lopulta neljännen kierroksen jälkeen voittajaksi selvisi Manse. Manse lähtee sunnuntain otteluun pari tappiota alla, kun joukkue on kärsinyt tappiot sekä Lievestuoreelle että Pöytyälle. Joukkueen ulkopeli on ollut koko kauden tiivistä, sillä se on päästänyt sarjassa toiseksi vähiten juoksuja Siilinjärven jälkeen. Sisäpelissä on ollut haasteita, sillä lyötyjä juoksuja on Ylivieskan ja Lohen jälkeen kolmanneksi vähiten. Kankaanpäästä siirtynyt lyöjäjokeri Petteri Kortelainen on ollut joukkueen tehokkain kotiuttaja alkukaudesta, mutta kiriläisille hyvinkin tuttu koppari Saku Suurnäkki on ollut myös oivassa vedossa mailan varressa. Mansen tehokkain etenijä on ollut myös ex-kiriläinen Eetu Karhulahti, jonka rooli Jyväskylän vuosilta on hieman muuttunut. Nyt Karhulahti hoitelee vaihtotilanteita numerolla kaksi ja puolustaa Mansen kolmospuolta räpylä kädessä. Manse on laadukas joukkue tähän sarjaan, mutta ennakko-odotuksista huolimatta heidän kautensa on lähtenyt vähän nihkeästi käyntiin, Nokkala päättää.

Leave a Reply