Otteluennakko 18.7. Kuopio – Kiri

Otteluennakko:
Runkosarjan loppu lähenee ja otteluissa panokset kovenee. Tällä kertaa Kiri matkaa Kuopioon Puijon Pesiksen vieraaksi. Taistelu sijoituksista käy kiivaana, sillä Puijo on tällä erää viidentenä pisteen Kiriä edellä ja menossa viimeisenä joukkueena ykköspesiksen pudotuspeleihin.  Joukkueet kohtasivat kertaalleen kesäkuun alussa ja tuolloin Puijo vei pisteet mukanaan selvin numeroin. Odotan sitä että parannamme peli-ilmettämme Pöytyä-pelistä ja sitä kautta parempaa peliä ja kolmea pistettä, Aleksi Karttunen odottaa.

Kiri kärsi sunnuntaina kolmen voitto-ottelun jälkeen kirvelevän tappion supervuoron jälkeen Pöytyällä. Kiri vei avausjakson ja johti toistakin, mutta Pöytyä paransi lyöntipeliään ottelun edetessä ja vei toisen jakson ja supervuoroparin selvin numeroin. Lyöjämörssäri Kalle Virolainen on äitynyt hyvään loppukesän vireeseen ja pokannut kolmessa peräkkäisessä pelissä palkinnon. Pöytyällä Virolainen tykitteli neljä juoksua, joista yksi oli avausjakson voiton varmistanut juoksu. Iiro Nokkala jatkaa myös hyviä otteitaan, tällä kertaa seitsemän kärkilyöntiä sadan prosentin teholla ja kakkospalkinto matkaan. Nokkala on kärkilyöntitilaston viidentenä tällä hetkellä. Viime ottelut jokerina pelannut Pasi Rajala on saman tilaston seitsemäntenä ja lyöjätilastossa Rajala on vieläkin korkeammalla, jaetulla neljännellä sijalla.

Kuopion heinäkuu on sujunut vaihtelevissa merkeissä. Kuopio katkaisi lauantaina kolmen ottelun tappioputkensa kotikentällään kaatamalla Muhoksen puhtaasti 2-0. Kauden kuopiolaisnimi on ollut lyöjätykki Roope Haapsalo, joka on lyöjätilastossa viidentenä, pari ottelua vähemmän pelanneena kuin edelläolevat.  Kärkilyöntilastossa puijolaisia ei mahdu kymmenen parhaan joukkoon, mutta Antti Rinnevuori, Simo Vainikainen ja Ville Pietinen löytyvät sijoilta 12, 15 ja 16. Vainikainen on etenijätilastossa paras puijolainen ja sijoitus on viide. Kuopio kaatuu kun pelaamme ulkona varmasti ilman suurempia virheitä ja sisällä luotamme omaan tekemiseen ja teemme kärsivällisesti hommia. Meidän taso kyllä riittää Kuopion kaatamiseen, Karttunen lopettaa.

Leave a Reply