30.05.2017

Jyväskylä 0 - 1 Ulvila
30 touko 2017 - 18:00Hippos

Otteluennakko:

Kiri saa tiistai-iltana vieraita Satakunnasta, kun Ulvilan Pesä-Veikot saapuu Hippokselle. Joukkueet ovat olleet alkukaudesta liikkeellä samalla saldolla, kun molemmilla on viiteen peliin kaksi voittoa ja kolme tappiota. Pisteitä Ulvilalla on pari enemmän kun Kirillä, mutta sarjataulukossa joukkueet löytyvät peräkkäisiltä sijoilta. Kirin avausotteluiden kaksi voittoa on vaihtunut orastavaan tappioputkeen, kun joukkue on hävinnyt peräkkäin Pöytyälle, Siilinjärvelle ja Haminalle. Sieppari Eero Kuituselta löytyy kuitenkin lääkkeet kurssin kääntämiseen – Tappiopeleistä pitää parantaa omaa tekemistä, siitä se on suurimmaksi osaksi ollut kiinni. Pitää alusta asti ottaa kuskin paikka ja hoitaa homma kunnialla kotiin.

Kirin edellinen kamppailu Haminassa päättyi kirvelevään tappioon. Synkän avausjakson jälkeen Kiri kokosi rivinsä ja pienin kokoonpanomuutoksin heräsi taisteluun ottelun voitosta. Hamina tuli kuitenkin viime hetkillä toisella jaksolla rinnalle ja piti pisteet Haminassa. Ottelu oli tyypillinen Kirin alkukauden ottelu, sillä juoksuja lauantaina syntyi yhteensä 27 kappaletta. Viidessä alkukauden ottelussa juoksuja on syntynyt yhteensä 114 kappaletta. Oma sisäpeli on ollut kohtuullisella tasolla, mutta virheet räpylässä ovat maksaneet pisteitä alkukaudesta. Kärkimies Teemu Rouhiainen on lyönyt alkukauden viiteen peliin peräti kolme kunnaria tyhjään kenttään. Rouhiainen ja Pasi Rajala löytyvät kärkilyöntitilastosta sijoilta 2 ja 3, edellään vain Pöytyän Roni Wahl.

Vierailija Ulvila on onnistunut kaatamaan Kirin paikallisvastustajat Lohen ja Lievestuoreen, mutta on joutunut taipumaan Sillinjärvelle, Kuopiolle ja Pöytyälle. Lukkari Mikko Talvitie ja lyöjäjokeri Petri Kulmala ovat lyöneet lähes puolet joukkueen alkukauden juoksuista. Mattias Kitola löytyy etenijätilastosta kymmenen parhaan joukosta, samoin Jesse Jokela kärkilyöntitilastosta. Joukkueen peliä johtaa ensimmäistä kauttaan Janne Lähde.

Tiistain kamppailusta odotan loppuun asti taistelevaa Kiriä, joka tiukankaan paikan tullen ei luovuta! Asennetta pitää löytyä ja on taisteltava viimeiseen pillinvihellykseen asti. Ulvila on kovalyöntinen joukkue, joten heiltä on tärkeä saada kärki kuriin, jotta kentällä ei olisi ruokaa numeroiden 3,4,5 tullessa lyömään, Kuitunen kertoilee.

 

Otteluraportti:

Kiri ja Ulvila esittivät viihdyttävän ja yleisöystävällisen ottelun Hippoksen tiistai-illassa. Ottelun voittajaksi selviytyi Ulvila, joka vei pisteet Jesse Jokelan supervuoron läpilyönnin ansiosta lukemin 0-1 (5-5, 7-7, 0-2). Kiri esitteli myös ottelussa uutta verta, kun ikinuori Henrik Tawast siirtyi toppatakkiosastolta pelaavaan yhdeksikköön ja samoin Janne Palomäki ja Ilari Välisaari pelasivat kauden ensimmäiset ykköspesisottelut. Kyllä tässä on suunniteltu että jossain kohtaa hyppään kehiin. Nyt oli Hyvönen ja Karttunen pääsykokeissa, niin Paavo päätti että pelaan jo tänään ulkopelin kautta. Niin kuin aikaisemmin on ollut puhetta, niin kaikki roolit käy, on se sitten bussikuski tai ihan mikä vaan. Mennään kentälle jos siitä on joukkueelle apua ja toivottavasti siitä oli apua että kokenut kaveri tuli mukaan, Tawast avasi paluun taustoja.

Ottelussa nähtiin yhteensä 26 juoksua ja yhteensä 49 kolmostilannetta. Juoksut vei Ulvila 12-14 ja kolmostilanteet kirjattiin Kirille 25-24. Ulvilan ykköspalkittu oli lukkari Mikko Talvitie, joka kirjasi viisi lyötyä juoksua. Kirin ykkönen saldolla 1+1/5 oli Ilkka Ylitalo ja kakkospalkittu Pasi Rajala kohenteli asemiaan lyöjätilastossa kuudella lyödyllä juoksulla. Teemu Rouhiainen kiersi kauden neljännen kunnarinsa tyhjään kenttään ja siirtyi samalla ykköspesiksen kärkilyöntilaston kärkipaikalle. Oli se parempaa kun aikaisemmissa tappiopeleissä. Vieläkin tulee kuitenkin liikaa vastustajalle tilannetta. Lyönnit oli sitten kaverilta takatilanteessa niin hyviä ettei niille oikein mitään voinut, ykköspalkittu Ylitalo arvioi.

Kiri näytti avausjaksolla jo menevän Rajalan neljännen vuoron kaksi juoksua tuottaneella läpilyönnillä jaksovoittoon, mutta Ulvila rakenteli vielä neljännen tasoittavalla kahdeksan ajolähtöä ja kolme juoksua. Lopulta Arttu Vilanderin välilyönnillä Erno Kulmala tuli kotipesään ja jakson loppulukemiksi merkattiin 5-5. Toisella jaksolla Ulvila hinasi itsensä jo 1-6 -karkumatkalle. Kiri tuli väkisin juoksu kerrallaan tasoihin ja Rouhiaisen neljännen vuoron tasoittavalla takakentän yllättäneen kunnarin myötä pääsi yrittämään vielä jaksovoittoa, mutta Ulvila torjui Atte Brandtin sekä Kalle Virolaisen yritykset ja edessä oli supervuoropari. Siinä Kiri jäi aloittavallaan ilman juoksua ja kun Jesse Jokela puhkaisi tasoittavalla etutilanteessa kolmosluukun, olivat Ulvilan juhlat valmiit alkamaan. Superissa päästiin hakemaan kahta pistettä, mutta siinä omat kotiutuslyönnit oli huonoja. Jokelan lyönti oli sitten komea ja sille ei enää voinut mitään, Tawast päättää.​