25.05.2017

Siilinjärvi 2 - 0 Jyväskylä
25 touko 2017 - 17:00Siilinjärvi

Otteluennakko:

Kirin ykköspesisottelut jatkuvat helatorstaina Siilinjärvellä, jossa vastaan astelee sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluva Siilinjärven Pesis. 19 vuotta on kulunut Kirin edellistä vierailusta Mantun stadionilla ja edes Kiri-ikoni Pasi Rajala ei ollut tuolloin mukana. SiiPe on aloittanut kautensa kahdella vakuuttavalla vierasvoitolla Ulvilasta ja Vähäkyröstä. Kirin orastava voittoputki katkesi sunnuntain kotiottelussa, kun Pöytyä haki pisteet Hippokselta tiukan kamppailun jälkeen. Ei voida vaan odottaa kaverin virheitä, pitää pystyä itsekin pelaamaan. Sisäpeliin kaivataan lisää huolellisuutta, jotta saadaan jatkumoa tilanteisiin, Kirin kakkospelinjohtaja Vesa Kivelä kertoo.

Kiri rakenteli sunnuntain ottelussa kohtuulliset 20 kolmostilannetta, mutta takapalot ja kotiutustehon puute käänsivät voiton Pöytyälle. Myös ulkopelikään ei ollut kahden avausottelun tasolla, vaan virheet räpylässä maksoivat helppoja juoksuja vierailijoille. Tiukka ulkopeli on ollut Siilinjärven ase kahdessa avauskamppailussa. Joukkue on päästänyt lukkari Teemu Kinnusen johdolla kahteen edelliseen otteluun vain neljä juoksua, joten helpolla Kiri ei tule tilanteita saamaan. Joukkueen ykköstykkinä on ollut vaarallinen lyöjäjokeri Kimmo Lukkari, joka on tykittänyt kahteen peliin kunnarin ja seitsemän tavallista. Pelataan rohkeaa pesistä torstaina. Siilinjärvi on kova ryhmä ja hieno mittari meille missä mennään. Hyvä tasonmittaus, Kivelä päättää.

Otteluraportti:

Siilinjärven Pesis ja Kiri järjestivät helatorstain ilmaisottelun kunniaksi Mantun yleisölle juoksuilotulituksen, jossa lyötiin yhteensä 25 juoksua. Kirin harmiksi kotijoukkue Siilinjärvi löi niitä molemmilla jaksoilla enemmän ja piti pisteet Siilinjärvellä lukemin 2-0 (6-2, 10-7). Kotijoukkue oli terävämpi erityisesti jaksojen alkuhetkillä ja molemmilla jaksoilla karkasi reiluun johtoon ennen kun Kiri sai omat juoksuhanat auki. Kentän ykköstykki oli kotijoukkueen Kimmo Lukkari, joka löi kunnarin ja seitsemän tavallista. Kirin ykköspalkittu oli Iiro Nokkala, joka keräsi saldon 1+2/3 ja yhdeksän kärkilyöntiä. Kolmostilanteet vei kotijoukkue nimiinsä 27-20. Toisella jaksolla saatiin hyvä nousu aikaan, mitä avausjaksolla ei saatu. Nokkalan läpilyönti avasi hyvin peliä. Paukut ei enää parissa viimeisessä vuorossa riittäneet. Kotijoukkue oli hyvässä lyönnissä tänään. Rajalan Pasin ulkopeli oli tänään huippuluokkaa, Iirot Nokkala ja Hyvönen onnistuivat tänään sisällä, kakkospelinjohtaja Vesa Kivelä arvioi.

Siilinjärvi aloitti ottelun terävästi ja karkasi Lukkarin ja Erno Tuomaisen läpilyöntien siivittämänä kahden vuoron jälkeen jo 6-0 -johtoon. Kiri kavensi kahdella Kalle Virolaisen kovalla saumavedolla, mutta lähemmäksi ei enää päässyt. Kolmostilanteet avausjaksolla kotijoukkueelle 10-7. Siilinjärvi tuli myös toiselle jaksolle hurjasti. Samu Vainikaisen lyönti pysähtyi vielä kakkospuolen koivuihin ja neljä juoksua vaihtui yhdeksi. Seuraavalla Lukkarin lyöntivuorolla kuitenkin kenttä tyhjeni saumavedolla ja kakkospuolen läpilyönnillä ja tilanne avausvuoron jälkeen 5-0. Kiri kokosi kuitenkin rivinsä ja erityisesti Nokkalan kolme juoksua tuottanut läpilyönti toi Kirin vielä peliin mukaan. Kotijoukkue oli kuitenkin koko ajan askeleen edellä ja piti myös toisen jakson itsellään lukemin 10-7.