27.05.2017

Hamina 1 - 0 Jyväskylä
27 touko 2017 - 15:00Hamina

Otteluennakko:

Kirin vierasottelut jatkuvat yhden välipäivän jälkeen, kun joukkue matkaa Haminan vieraaksi Vallikentälle. Edellisen kerran Kiri on vieraillut Vallikentällä heinäkuussa 2006 ja tuolloin Kiri haki vierasvoiton puhtaasti 0 – 2. Nykyisistä kiriläisistä Pasi Rajala pelasi tuossa ottelussa Kirin kärkenä ja valmennustiimiin kuuluva Henke Tawast pelasi tuolloin Haminassa numerolla kaksi pokaten kakkospalkinnon.
Hienolla paikalla hieno kenttä, valleilla on mukava pelata, kapteeni- Rajala kertoo ennen peliä.
 
Kotijoukkue Hamina on aloittanut kautensa erittäin vahvasti ja on voittanut kaikki neljä otteluaan häviämättä jaksoakaan. Juoksusuhdekin on hyvällä tasolla, 40 – 18. Helatorstain kamppailussa kaatui Pöytyä vieraskentällä ja edes vakilukkari Jesse Eskelisen poissaolo ei vaikuttanut haminalaisiin, vaan Juha Toikka paikkasi mainiosti olleen Haminan ykköspalkittu.  Lyöjäpuolen miehistä Ville Aalto ja Juha Leskinen ovat aloittaneet kautensa vahvasti ja ovat lyöneet puolet Haminan alkukauden juoksuista. Kärkilyöntejä eniten ovat keränneet Juha Toikka, Aalto ja Henri Heikkilä. Heikkilä on lukkarivuosien jälkeen kotiutunut ulkokentällä ja pelaa isoa tonttia polttolinjassa.
 
Kiri on kahden voiton jälkeen joutunut taipumaan kahdesti, kun viimeksi helatorstain kamppailussa hurjalyöntinen Siilinjärvi oli vahva kotonaan pitäen kaikki pisteet Savossa. Kotijoukkue löi jaksojen alkutahdit läpilyönneillä ja ei suostunut taipumaan, vaikka varsinkin toisella jaksolla Kiri rakenteli loppukiriä mallikkaasti. Molemmissa tappio-otteluissa sisäpelissä tilanteiden rakentelu on toiminut mainiosti ja kolmostilanteita peleissä on syntynyt parisenkymmentä. Tuulennopea kärkipelaaja Ilkka Ylitalo pelasi torstaina ensimmäisen ottelun tällä kaudella räpylä kädessä ja on varmasti jälleen lauantain kamppailussa isossa roolissa sisäpelissäkin. Kirin tilastohuippuina Teemu Rouhiainen johtaa etenijätilastoa yhdessä Siilinjärven Samu Vainikaisen kanssa 11 tuodulla juoksulla, lyöjätilastossa Pasi Rajala on neljäntenä 12 kotiutuksella ja sama mies johtaa myös kärkilyöntitilastoa 28 kärkkärillä. Kärkilyöntitilasto on muutenkin vahvasti kiriläispainotteinen, sillä Iiro Nokkala on kolmantena, kolme ottelua pelannut Konsta Hyötyläinen neljäntenä ja neljään peliin kaksi kunnaria sivaltanut Rouhiainen kuudentena.
 
Ulkopelin pitää tiivistyä torstaista ja sisällä annetaan pallolle kyytiä, Rajala kertoo reseptin lauantain koitokseen.
Hamina-Kiri lauantaina 27.5 klo 15.00​
 
Otteluraportti:
 
Kirin runsasjuoksuiset ottelut ykköspesiksen runkosarjassa saivat jatkoa vierasottelussa Haminassa, jossa lyötiin tällä kertaa 27 juoksua. Kiri ryhdistäytyi  heikon avausjakson jälkeen ja oli lähellä toisen jakson voittoa, mutta Hamina tuli lopulta takaa rinnalle ja pisteet jäivät Haminaan lukemin 1-0 (11-0, 8-8). Kentän ykkönen oli tänään Haminan Ville Aalto, joka kotiutti kahdeksan kertaa. Kirin paras oli hienoa kopparipeliä esittänyt ja kauden kolmannen kunnarinsa lyönyt Teemu Rouhiainen. Kakkospalkinto meni avausjaksolla jokeripaitaan vaihdetulle Pasi Rajalalle, jonka tilille tänään kolme lyötyä juoksua.
 
Tauolla kaivettiin peli-ilme omaan tekemiseen. Avausjakso oli aneemista tekemistä meiltä. Ei oltu pelin alussa oikein mukana, jatkossa täytyy olla alusta asti hereillä, Atte Brandt arvioi. Toiselle jaksolle saatiin hyvä sisävuoro alle ja  se olikin selkeästi parempi meiltä.
 
Ottelun avausjakso oli kiriläisittäin synkkä. Pallot eivät tarranneet räpylään ja sisäpeli ei kulkenut. Kolmostilanteet kirjattiin avausjaksolla Haminalle 17-2 ja juoksut 11-0. Toiselle jaksolle Kiri teki hieman muutoksia lyöntijärjestykseen ja vaihtoi Atte Brandtin lukkariksi ja Aleksi Karttusen ulkokentälle. Vaihdokset piristivätkin, sillä heti avausvuorossa ykköspalkittu Rouhiainen pamautti pallon takaa läpi ja kiersi kauden kunnarin tyhjään kenttään. Kiri löi avausvuorossa vielä kolme juoksua ja avausvuoron jälkeen lukemat olivat 0-4. Yllättävän hyvin sujui lukkarina, vähän jännitin etukäteen miten tolppa pysyy, mutta hyvinhän se pysyi, Brandt kertasi komennustaan lautasen äärelle.
 
Hamina tuli kuitenkin takaa ja neljänteen vuoroon lähdettiin tasatilanteessa 7-7. Siinä ensin Kirin kakkospalkittu Pasi Rajala kotiutti koukulla Rouhiaisen. Haminan tasoittavalla tuomarit vihelsivät jo kertaalleen jakson päättyneeksi Mäkelän estettyä Brandtia, mutta pienten turpakäräjien jälkeen tuomio muuttui hovissa ja Hamina pääsi vielä yrittämään eikä jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Juha Leskinen siirteli viimeisenä lyöjänä Simo Vanhalan aina ykköseltä kotiin saakka ja oli vielä itse lähellä kiertää kunnarin viimeisen lyönnin puhkaistua takakentän. Jakso tasattiin tasan 8-8. Molemmat joukkueet kotiuttivat toisella jaksolla kovalla prosentilla, sillä kolmostilanteet toisella jaksolla kirjattiin 9-10.  Kirin ottelut jatkuvat tiistaina kotiottelulla Ulvilaa vastaan. Peli Hippoksella alkaa klo 18.00. Yritetään parantaa koko ajan omaa tekemistä ja ulkopeliin pitää keksiä uudet lääkkeet miten sitä saadaan pitävämmäksi, Brandt päättää.​