7.7.2017

Jyväskylä 2 - 0 Lievestuore
07 heinä 2017 - 18:00

Otteluennakko:

Reilun viikon mittainen tauko on ohi ja Kirin pelit jatkuvat Hippoksen perjantai-illassa. Vastaan astelee paikallisvastustaja Lievestuoreen Kisa, joka jo aiemmin tällä viikolla kaatoi Lohen kotiottelussaan supervuoron jälkeen 2-1. Kiri ja Kisa kohtasivat jo tällä kaudella kesäkuun alussa Lievestuoreella ja tuolloin Kiri haki voiton 0-1. Odotan perjantain peliltä tiukkaa ja tulista kamppailua sarjapisteistä. Tietenkin olisi kiva myös saada yleisöä paljon paikan päälle, Atte Brandt kertoilee ennen peliä.

Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla 7 ja 8 ja molemmat hamuavat vielä tiukasti kohti viiden parhaan joukkoa ja nousukarsintapelejä. Lievestuore on nousuvireessä ja viiteen viimeiseen peliin joukkue on saalistanut neljä voittoa. Erityisesti Kirissä vielä viime kaudella pelannut lukkari Jani Karppanen on ollut hyvässä iskussa, niin sisällä kuin ulkona. Alkukausi alkoi tahmeasti, mutta viimeisistä peleistä ollaan saatu napsittua ennakkoon koviakin päänahkoja. Perjantain pelistä odotan tiukkaa kampppailua.  Molemmilta löytyy kuumia pelaajia mailanvarresta, joten ulkokentän pitää kestää jos haluaa pisteet itselleen, Karppanen kertoo.

Kirin pelitahti on ollut juhannus – ja itä-länsitauon myötä rauhallinen, sillä edelliseen kahteen viikkoon Kiri on kohdannut vain Haminan kotonaan. Nyt pelitahti kovenee, sillä seuraavaan 12 päivään Kiri kohtaa kotonaan Lievestuoreen ja Siilinjärven ja matkustaa Lohen, Pöytyän ja Kuopion vieraaksi. Tämä viiden pelin rypäs määrittää myös pitkälti loppukauden suunnan. Ulkopeli oli kesäkuussa hyvällä tasolla ja se on antanut mahdollisuuden voittoon joka pelissä. Hamina-pelissä kapteeni Pasi Rajala pelasi jokeripaidassa ja oli mainiossa vireessä. Rajalan mailasta lähti peräti kuusi kotiutusta ja yhdeksän kärkilyöntiä sadan prosentin tehoilla.

Kiri-Lievestuore perjantaina 7.7 klo 18.00​

Otteluraportti:

Kiri kaatoi paikallisvastustaja Lievestuoreen Hippoksen perjantai-illassa puhtaasti lukemin 2-0 (3-2, 5-4). Ottelua seurasi Hippoksen kauden ennätysyleisö 804 katsojaa. Paikalliskamppailun luonne näkyi helppoina virheinä varsinkin sisäpelissä ja ottelussa ei tilanteilla mässäilty, sillä Lievestuore voitti kolmostilanteet 15-12. Kirin parhaana palkittiin vakuuttavasti ulkona esiintynyt Iiro Nokkala ja kakkospalkinto meni mainioita otteita jatkavalle Atte Brandtille. Kisan palkinnot menivät Olli Kiiverille ja Ville Viljanmaalle. Täysin tyytyväinen ei voi olla omaan eikä joukkueen esitykseen. Välillä tuntui, että oli aika paljon sähläystä, ykköspalkittu Nokkala kertoili pelin jälkeen.

Ottelun avausjaksolla Kiri siirtyi kolmella vapaataivaljuoksulla 3-0 –johtoon, kun Lievestuoreen lukkari Jani Karppanen tuskaili alkuasennon kanssa. Kolmanteen vuoroon Lievestuore vaihtoikin lukkaria, kun Karppanen siirtyi jokeripaitaan ja Olli Kiiveri siirtyi lautasen äärelle. Tämä piristikin Lievestuoreen peliä, sillä kolmanteen vuoroon joukkue rakenteli kuusi ajolähtöä, joista palkitut Kiiveri ja Viljanmaa toivat Lievestuoreen vielä juoksun päähän. Loput yritykset Kiri kuitenkin kesti ja jaksovoitto Kirille 3-2.

Toisen jakson alku oli Kiriltä sisällä varsin tahmea ja Lievestuore ehti siirtyä 0-2 –johtoon, ennen kuin Kiri sai juoksutilin auki. Kolmannen aloittavalla jokeri Juuso Tajakan kakkospuolen maalyönti saatteli kotiin Teemu Rouhiaisen. Perään Janne Palomäki kotiutti Henrik Tawastin kakkospuolen hidastetulla ja vielä viimeisellä lyönnillä kopinnostokumura toi kotiin kapteeni-Rajalan. Lievestuore siirtyi vielä johtoon kolmannen tasoittavalla, mutta neljännen aloittavalla Brandtin ja Rajalan välilyönnit siivittivät Kirin voittoon. Voittoon pitää olla tyytyväinen. Ulkopeli oli molemmilla hyvää, mutta kyllä me askel perässä laahattiin tänään. Toisella jaksolla saatiin lyöntipeliäkin auki, kertoi Kirin pelinjohtaja Paavo Hämäläinen.