10.6.2017

Lohi 0 - 2 Kiri
10 kesä 2017 - 14:00Koskenharju

 

Otteluennakko:

Kauden ensimmäinen Jyväskylän paikallispeli pelataan lauantaina Koskenharjulla. Edellisen kerran joukkueet ovat kohdanneet ykköspesiksen merkeissä Koskenharjulla heinäkuun loppupuolella vuonna 2004 ja tuosta ottelusta voittajana poistui Kiri lukemin 0-1. Kirin kolmoskopparina jo tuossa ottelussa häärinyt Pasi Rajala odottaa päivän ottelusta kiihkeää. Kumman pää kestää paremmin paikallispelin haasteet on vahvoilla tänään. Odotan paljon yleisöä ja kiihkeää kamppailua.

Kiri lähtee otteluun tappio alla, kun viikolla Puijon Pesis haki pisteet Hippokselta. Ottelun avausjakso oli kuopiolaisten näytöstä, mutta toisella jaksolla Kiri ryhdistäytyi ja oli lähellä viedä ottelun supervuoropariin. Pienet virheet käänsivät kuitenkin toisenkin jakson vieraiden eduksi. Sarjataulukosta Kiri löytyy tasaisesta keskikastista ja pisteitä on kahdeksan pelin jälkeen yhtä monta ja sijoitus on tällä hetkellä yhdeksäs. Sisäpeli on rullannut mainiosti ja joukkue onkin lyönyt Siilinjärven ja Haminan jälkeen eniten juoksuja. Vastavuoroisesti ulkopeli ei ole ollut aivan yhtä terävää ja Kiri onkin päästänyt Ulvilan jälkeen eniten juoksuja.

Lohi aloitti toukokuun viidellä tappiolla, mutta kesäkuun pari ensimmäistä peliä tuottivat jo voitot Muhoksesta ja Vähäkyröstä. Lauantain kamppailu on jo Lohelle kuluvan viikon kolmas ja viikon aikaisemmat pelit tuottivat tappiot Siilinjärvelle ja torstaina paikallisvastustaja Lievestuoreelle. Ensimmäiset viisi peliä oli vaikeita, kun opeteltiin vähän sarjan tavoille. Pari voittoa oli tärkeitä että saatiin pää auki. Hyvillä mielin lähdetään paikallispeliin, Lohen pelinjohtaja Jussi Muilu kertoo. Lohen alkukauden ehdoton kulmakivi on tullut lukkari Matias Hangasmaa, joka johtaa rautaisella otteella Lohen ulkopeliä ja on kotiuttanut mailan varressa tehokkaasti. Lohen sisäpeli ei ole vielä alkukaudesta ollut riittävän tehokasta, sillä joukkue on lyönyt vain hieman yli kolme juoksua/ottelu. Odotan päivän pelistä tunteikasta ottelua. Nautin kyllä ja odotan kovasti paikallispeliä. Paljon ääntä ja eriskummallisia tapahtumia, Muilu päättää.

Otteluraportti:

Kiri aloitti Jyväskylän paikallisottelut vahvasti ja nappasi ensimmäisen kiinnityksen Jyväskylän herruuteen kaatamalla Lohen Koskenharjulla puhtaasti 0-2 (0-5, 0-2). Hieno voitto tänään. Oltiin parempi joukkue kentällä ja kolmen pisteen voitto kyllä lämmittää, Kirin pelipomo Paavo Hämäläinen tuumi pelin jälkeen.

Kirin ulkopeli oli tänään koko pelin ajan mainiota ja Lohen kolmostilanteet Kiri pystyi puolustamaan hienosti. Kolmostilanteissa Kiri oli edellä tänään 15-8. Yleisöä oli Koskenharjun lehtereille kerääntynyt mainiot 538 katsojaa. Kirin parhaana palkittiin tänään jälleen kapteeni-Rajala ja kakkospalkinto meni takakentällä isoa tonttia siivoavalle Teemu Rouhiaiselle.

Avausjaksolla Kiri siirtyi 0-1 -johtoon, kun Lohen polttoheitto lipesi ohi kolmospesän ja Ilkka Ylitalo kirmasi kotiin. Toisessa vuorossa Atte Brandtin tappikumuralla kotiin ehti Eero Kuitunen ja lopullinen ratkaisu nähtiin kolmannessa vuorossa. Siinä Iiro Nokkalan ja Pasi Rajalan välilyönnit ja harhaheittojuoksu siivittivät Kirin 0-5 – jaksovoittoon. Ensimmäinen jakso oli meiltä tosi hyvää niin sisällä, kuin ulkonakin. Peli pyöri aika lailla niin kun sen pitääkin pyöriä, Hämäläinen arvioi.

Toinen jakso oli avausjaksoa tasaisempi. Siinä kuitenkin Jori Heikkisen takakenttäpuhkaisu ja Rajalan välilyönti toivat Kirille jaksovoittoon tarvittavat juoksut ja kun oma ulkopelikin oli hyvää, niin kaikki kolme pistettä lähtivät Kirin mukaan. Toinen jakso oli sitten hermostuneenpi meiltä. Mikä hienointa, niin pystyttiin kuitenkin kairaamaan sekin. Yleensä ne on lipsuneet meiltä pois, Hämäläinen päättää.

Kirin ottelut jatkuvat keskiviikkona 14.6, kun joukkue matkustaa Vaasaan Vähäkyrön vieraaksi.