Itä murjoi Lännen ennätyslukemin maanrakoon
Vielä muutama vuosi sitten tuskailtiin, kun miesten arvo-otteluissa ei tahtonut syntyä juoksuja. Sunnuntaina äänensävy oli täysin päinvastainen, kun Itä laittoi lyöntirulettinsa pyörimään.
Alku lupaili Lännelle hyvää. Vanhemmalla iällä arvo-ottelu-uransa aloittanut Jukka Latvala sijoitti maalyöntinsä velipoika Matin tontille linjaan ja Henri Puputti toi avausjuoksun pienen räpellyksen ansiosta. Koskaan aikaisemmin ketkään velipojat eivät ole pelanneet vastakkain Itä-Länsi-ottelussa.
Lännen ilo oli kuitenkin lyhytaikaista, sillä tasoittavalla Itä meni yhdellä lyönnillä johtoon Roope Korhosen kakkospuolen pommilla. Kakkostuomari Joonas Kortelainen näytti kuitenkin pallon osuneen kiinniottajaan, joten koko pajatso ei sentään tyhjentynyt. Päävoiton nappasi samassa vuorossa arvo-ottelun ensikertalainen Hannu Ikonen, joka yllätti kolmoskoppari Henri Puputin 1+2 juoksun arvoisesti.
Kun Mäkelät, Janne ja Pertti, onnistuivat jakson viimeisessä vuorossa tyylikkäillä välilyönneillä kaventamaan loppunumeroiksi 6-3, monet uskoivat sisuuntuneen Lännen palaavan kopista kentälle. Totuus oli kuitenkin kuin toisinto lauantain naisten ottelusta. Tahtipuikkoa heilutti Matti Latvala, jonka täydellinen lyönti napsahti millimetrin tarkasti kakkosluukkuun. Ottamaton pommi tuotti kunniajuoksun ja kaksi tavallista, jotka olisivat syntyneet millä kentällä tahansa.
Lännen päät nousivat vielä kerran esiin pensaasta. Juha Korhosen upea kakkospuolen rajaleikkuri viuhui läpi ja kavensi tilanteeksi 1+2 juoksun myötä 4-3. Tämän jälkeen Itä meni menojaan. Toni Laakso ja illan villeimmästä tuuletuksesta vastannut Sami Partanen kilisyttivät vuoroillaan pajatson typötyhjäksi. Matti Latvala kruunasi unelmailtansa toisella kunniajuoksulla ja kuittasi tilastoihin tehot 2+5 lyötyä, 3 tuotua.
Loppuvihellyksen jälkeen tilastoissa riitti ihmeteltävää. Viereisellä Olympiastadionilla vuonna 1984 pelattu arvo-ottelu päättyi Idän 21-4-voittoon, mutta nyt juoksuero oli vieläkin muhkeampi. Kolmostilanteet kirjattiin peräti 45–15. Itä löi ottelussa jopa yhden juoksun enemmän kuin Länsi saalisti kärkilyöntejä.
– Hävettää. Ei tässä tiedä, mitä pitäisi ajatella. Toiselle jaksolle uskottiin vielä, että tulemme, mutta näin ei koskaan käynyt, myönsi Lännen pelinjohtaja Risto Ojanperä.

Kiriä Idän joukkueessa edustivat Hannu Kiukkonen sekä jokerina pelannut Mikko "Taikuri" Rantalahti. Kuva Miika Kotapakka.
Illan hahmo, Matti Latvala, pelasi yhden uransa hienoimmista ja ikimuistoisimmista otteluistaan.
– Lähdimme ihan normaalisti pelaamaan hyvää peliä ja voittamaan, mutta loppua kohden kaikki onnistui. Henkilökohtaisesti tämä oli lähes täydellinen peli, Latvala myhäili.
– Minun lyöntini räpelsi heti alussa, mutta muuten pelasi valtavan hyvän ottelun, kärkilyönnitkin 14/15. Olisi ollut mukava olla hänen housuissaan tänään. Tosin, jos Matti olisi lyönyt enemmän minulle, onnistumiset olisivat pudonneet ainakin kymmeneen, velipoika Jukka jaksoi vitsailla suuren pettymyksen keskellä.
Idän leirissä oli aihetta iloon.
– Jokainen Idän joukkue on omanlaisensa, mutta aina tällaisen joukkueen peliä on hienoa johtaa. Pelaajat noudattivat sovittua taktiikkaa ja lähdimme lyömään rohkeasti. Matti Latvala iski tänään ratkaisevat juoksut, pelinjohtaja Mikko Kuosmanen kiitteli.
– Uskomaton ottelu, kun aikaisemmin tällä kentällä yksikin juoksu on ollut kova sana. Läpilyöntisääntö tietysti vaikuttaa, mutta ensinhän pitää lyödä pallo läpi ennen kuin sääntö astuu voimaan, ykköspalkittu Roope Korhonen muistutti.
Lähde: Pesäpalloliitto.
4.7.2010
Miehet
Itä - Länsi 2-0 (6-3,23-3)
Itä: Sami Karjala 0/2, Antti Hartikainen 0/4, Matti Latvala 2+5/3, Roope Korhonen 3/3, Toni Kohonen 0/3, Jimi Heikkinen 0/2, Hannu Ikonen 1+3/2, Hannu Kiukkonen 0/1, Sami Partanen 1+4/2, Sami Joukainen 4/2, Juha-Matti Sirviö 0/3, Toni Laakso 1+5/2.
Palkitut: I Roope Korhonen, II Antti Hartikainen, A Matti Latvala.
Länsi: Henri Puputti 0/1, Jukka Latvala 1/0, Aki Orava 0/1, Pertti Mäkelä 1/0, Timo Kallio 0/2, Janne Mäkelä 1/0, Juha Korhonen 1+2/2.
Palkitut: I Jukka Latvala, II Pertti Mäkelä.
Tuomarit: Juha Asunmaa ja Hannu Vartiainen
Yleisöä: 4994






