Kiri iski vahvalla pelillä Kossun kumoon!
Kiri on päässyt runkosarjan loppua kohden kovaan kuntoon. Ottelussa Kossua vastaan Kiri oli jatkuvasti edellä. Joukkue oli tyytyväinen myös yleisöönsä.
Keskikesän vaikeuksien selättäminen näyttää tehneen Kiristä todella vahvan joukkueen. Sunnuntain pelistä Kossua vastaan Kirin tavoite oli ottaa kolme pistettä ja sen joukkue myös teki. Tyyli, millä pisteet tulivat oli komea.
- Hyvin peli oli hallussa. Ei oltu perässä missään vaiheessa, sanoi Kirin pelipomo Jukka Karttunen.
Etenkin ulkopeli oli vahvaa läpi ottelun.
- Tänään meidän linja pelasi kokonaisuudessaan hyvin yhteen. Lehtimäen Matti pelasi mahtavan pelin pihalla, niin takatilanteessa kuin vaihtotilanteessakin. Ulkopeli oli todella hyvää, mutta sählättiin vähän sisällä. Siinä pitää vielä tarkentaa viimeiseen peliin, kommentoi ykköspalkittu Jyri Kyllönen.
Sisällä Kiri teki 17:ta tilanteesta kuusi juoksua.
- Se on pikkaisen meidän prosenteille huono lukema. Hieno asia on, että vaikka joku pelaisi vähän vaisummin, niin onneksi löytyy paikkaajia. Joukkueena voitetaan ja hävitään, Karttunen jatkoi.
Kossun pelinjohtaja Juha-Pekka Soini oli virkaveljensä kanssa samoilla linjoilla.
- Kiri oli ratkaisupaikoissa selkeästi parempi. Oltiin koko pelissä pikkaisen koko ajan jälkijunassa. Kiri ansaitsi pinnat. Harmittaa, että pienestä olisi ollut kiinni saada onnistumisia. Taistelu kahdeksan paikasta jatkuu ja me taistellaan yhtenä joukkueena sinne menosta.
Virolainen löi jaksojen avausjuoksut
Avausjakson ensimmäisen juoksun tinttasi Kirin Kalle Virolainen 2-saumasta. Juoksun toi Hannu Kiukkonen. Toisen juoksun iski puolestaan Jyri Kyllönen 2-puolen kulmauksesta. Kotipesään Atte Vatanen. Kossun jakson ainokaisen löi ex-Kiri Tuomas Tallbacka, joka toimitti pallon keskelle väliin. Jakso päättyi 2-1.
Toisen jakson alkuun Kiri jatkoi koko pelin jatkunutta vahvaa takatilannepelaamista. Kossu kovasta hyökkäyksestään huolimatta ei saanut juoksuja aikaiseksi. Eräässä 1-2 -tilanteessa maininnan arvoista on esimerkiksi välipelaaja Matti Lehtimäen huikea lyönnin haku kopiksi.
Kirin jakson ensimmäisen iski jälleen Kalle Virolainen, joka paukutti kolmospesän takaa läpi. Ainoastaan Hippoksen aidat pelastivat Kossun useammilta juoksuilta. Heti perään Matti Lehtimäki mäjäytti pallon väliin. Juoksun toi Mikko Rantalahti.
Toisen tasoittava sai komean alun Atte Vatasen pommitettua pallo kakkosrajasta läpi. Tulos kunnari tyhjään kenttään. Tällä kertaa Tawast haki Atelle kunnari-limsat, koska Vatanen ei kahvista välitä. Neljännen löi puolestaan Kalle Virolainen, joka toimitti pallon kakkospuolen väliin.
Kossu kaunisteli viimeisessä vuorossa parilla juoksulla. Jukka Latvala löi ensimmäisen Kirin tehdessä välipalon kolmoselle. Tuomas Tallbacka puolestaan löi päätöslukemat 4-2 toiselle jaksolle.

Hippoksen yleisö on kahdessa viime pelissä herännyt kunnon kannustukseen. Joukkue on äärimmäisen otettu siitä. Kuva JP Kulmala.
Yleisö sai taas kiitokset
Ihmisiä Hippoksella oli 1095 ja hienoa oli, että yleisö jälleen kannusti aktiivisesti kotijoukkuetta. Joukkue on äärimmäisen ilahtunut siitä, että yleisö elää kovaa pelissä mukana ja vaikeuttaa vastustaaja esimerkiksi kopinnostoissa.
- Aivan käsittämättömältä tuntuu kannustus alkukauden jälkeen. Siisti oli pelata. Tunnelma oli hyvä. Täytyy sanoa, että siellä on joka pelaajan tärkeitä ihmisiä kannustamassa, niin kyllä se tukee mukavasti, ykköspalkittu Jyri Kyllönen kiitteli.






