Kiri mälläsi yhdeksän juoksua sarjaykkösen kentästä

08.07.2010. 18:00

 

Pisteitä ei Vimpelistä Jyväskylään kuitenkaan tullut, sillä ulkopeli ei tällä kertaa pitänyt kumpaakaan jaksoa kokonaan.

Kotijoukkue: 
Vierasjoukkue: 
Paikka: 
Saarikenttä
Tulos: 
2-0 (12-4, 9-5)
Raportti: 

 

 

 

 

 

Pesäpallo on tunne peli! Tässä vauhdissa Taikuri Mikko Rantalahti, avauspelinsä vierasjoukkueessa Vimpelissä pelannut häiskä. Kuva Miika Kotapakka.

 

 

Kirin peli sarjaykkösen fanaattisessa kotiluolassa oli hyvin kaksijakoinen. Sisäpeli oli mainiota. Kiri teki 22 kolmostilannetta Vimpeliä vastaan ja iski näistä hulppeat yhdeksän juoksua. Usein tämä määrä riittää pelin voittamiseen, mutta ei tällä kertaa, kun Kirin ulkopeli ei pitänyt koko jaksoa.

- Paineettomasti päästiin mälläämään. Saatiin hyvät jaksojen alut, molemmilla jaksoilla kaksi ekaa vuoroa meni hyvin, mutta kolmannessa räjähti, pelinjohtaja Jukka Karttunen sanoi.

- Paljon oli hyviä juttuja pelissä. Sisäpeli toimi tosi hyvin. Muun muassa (Matti) Lehtimäki veti kunnarin ylittämällä kakkoskopparin. 

Kupletin toinen puoli oli, että ulkona ei torstaina ollut Kirin päivä.

- Esimerkiksi molemmat (Henri) Puputin kunnareista tuli meidän virheistä.

 

Kirin ykköspalkittu oli komeat 1+3 lyönyt ja yhden tuonut Matti Lehtimäki. Kakkospalkittu oli Vimpelin Viikinki Mikko Rantalahti, joka löi kaksi ja toi yhden juoksun.

 

Yleisöä Vimpelin auringossa oli 2416 katsojaa. Kiri hyökkää seuraavassa pelissä sunnuntaina Kouvolan Pallonlyöjien kimppuun. Tule viihtymään klo 17 alkaen Hippoksen paisteeseen!

Stadium Keskimaa  Total  
   Radio Jyväskylä  Karhu      
WashTeam COCODENS  Nordea
Castom Keskisuomalainen  
Enberg    A Katsastus GrandStar Café  KS Kitek      
 Jykes Kiinteistöt            Go On  Jyväskylän Energia  
                 
      Se on makuasia