Naulakkotoiminnan muistilista
TEATTERIIN TULO
• Tulkaa ajoissa paikalle niin, että olette teatterin aulassa valmiina töihin sovittuna aikana (kaikki henkilöt voivat tulla yhtä aikaa, mutta on riittävää, jos täydellä miehityksellä 3 henkilöä tulee 1 tunti ja loput ½ tuntia ennen näytännön alkua).
• Tulkaa sisälle teatterin takaovesta (Kilpisen kadun puolelta), jossa vahtimestari ottaa teidät vastaan ja antaa pukuhuoneen kaappien avaimet.
• Pukeutukaa siististi tummiin housuihin, tummiin kenkiin ja teatterin pukuhuoneesta löytyvään siniseen paitaan.
• Pyytäkää vyölaukku talkoovastaavalta ja tarkistakaa, että laukussa on 20 euron pohjakassa.
• Tarkistakaa työvuoron alussa, että jokaisessa narikkakoukussa on oikeanumeroiset narikkaliput.
• Selvittäkää viimeistään vuoron alussa, mikä on esitys ja kuinka kauan se kestää. Jos esitystä ei ole päässyt katsomaan, niin pyrkikää hankkimaan joka tapauksessa tietoa esityksen sisällöstä, esim. Internetin kautta tai teatterin mainoslehtisistä.
• Ottakaa käyttöön molemmat naulakkopaikat, mikäli asiakkaita on tulossa yli 250. Asia voidaan sopia aina vuorokohtaisesti, mutta molempien narikoiden käyttö nopeuttaa takkien palautusta, mikäli narikassa on täysi miehitys (6 kpl). Ottakaa toinen narikka käyttöön heti kun narikkamiehitys on täysi.
ASIAKKAIDEN VASTAANOTTO
• Seisokaa aina pirteänä odottelemassa asiakasta ja toivottakaa asiakas tervetulleeksi teatteriin tai muuten vain hyvää iltaa tilanteen mukaan.
• Kun laitatte asiakkaan takin koukkuun, tarkistakaa silloinkin, että annatte oikeanumeroisen narikkalipun asiakkaalle. Jos asiakkaalla on kengät, lakki tai kassi, toinen narikkalipuista laitetaan näiden yhteyteen. On erittäin tärkeätä, että narikkalippu on aina kiinni kengissä, lakissa tai kassissa, ei siis esimerkiksi lattialla olevien kenkien vieressä.
• Käyttäkää koukkuja, joissa molemmat narikkaliput ovat tallella. Mikäli teatteri ei ole tulossa täyteen, käyttäkää vain naulakon reunimmaisia koukkuja.
• Laittakaa kassi palvelutiskin alle takin kohdalle tai takin kanssa samaan koukkuun.
• Laittakaa kengät palvelutiskin alle takin kohdalle (ei missään nimessä lakkihyllylle). Toinen narikkalipuista on selkeintä laittaa kengän koron alle niin, että numero näkyy selvästi. Märät sateenvarjot tulee laittaa myös palvelutiskin alle. Kuivan sateenvarjon voi laittaa takin kanssa samaan koukkuun.
• Osallistutte pyörätuoliasiakkaiden viemiseen hissillä teatteriin silloin, kun ovivahtimestarit ovat jo yläkerrassa. Hissin avain on sivuhuoneessa ilmastointiputken päällä naulassa.
• Ennen kuin annatte narikkalipun asiakkaalle, pyytäkää kohteliaasti naulakkopalvelumaksu 1,5 euroa/hlö, paitsi alle 13 vuotiailta
• Jos asiakkaalla ei ole tasarahaa tai hänellä on vain iso seteli ja jos vaihtorahaa ei ole riittävästi, pyytäkää asiakasta maksamaan maksu näytöksen tauolla tai sen jälkeen.
• Jos asiakkaat antavat näyttelijöille (tarkista kenelle) menevän kukkapaketin tai lahjapaketin, ottakaa se vastaan ja viekää se sivuhuoneen pöydälle. Ilmoittakaa ovivahtimestarille, että olette vastaanottaneet paketin.
NÄYTÖKSEN AIKANA
• Älkää koskaan jättäkö naulakkoa valvomatta, vaan sopikaa taukoajoista keskenänne. Aulassa on oltava aina vähintään yksi henkilö.
• Käyttäkää sivuhuonetta tai aulan penkkejä tauon kuluttamiseen. Älkää koskaan nojailko tai istuko palvelutiskillä tai aulassa olevilla pöydillä.
• Takkien palautukseen tarvittavat henkilöt tulee olla paikalla ½ tuntia ennen näytöksen päättymistä. Talkoovastaava ilmoittaa, ketkä ja kuinka monta henkilöä tarvitaan takkien palauttamiseen. Pääsääntöisesti takkien palauttamiseen tulee osallistua yhtä monta henkilöä kuin takkien vastaanottamiseen. Takkien palauttamisen kannalta on sujuvinta, mikäli samat henkilöt osallistuvat takkien vastaanottamiseen ja palauttamiseen.
• Teatterin aulassa, eikä aulan sivuhuoneessakaan saa syödä lämmitettyjä ruokia hajuhaitan vuoksi. Ruokailut suoritetaan alakerran kahviossa. Sinne voi myös tilata ruokaa ulkopuolelta.
• Teatterin aulassa ei saa pelata korttia. Korttia voi pelata (hillitysti) alakerran kahviossa.
• Kaikkialla teatterissa käyttäydytään arvokkaasti välttäen turhaa hälinää. Tyttö- tai poikaystävien kutsuminen teatterille ”seurustelutarkoituksessa” ei ole soveliasta.
• Kielenkäyttö aulassa tulee olla hillittyä ja kiroilu on ehdottomasti kielletty.
• Voitte lukea, opiskella ja vaikkapa työskennellä sivustalla näytännön aikana.
• Ovivahtimestarien työhön ei saa puuttua. Meidän tehtävänä ei ole poistaa tai edes olla mukana poistamassa häiriköitä.
• Siirtykää narikkaan omille paikoillenne noin 10 min ennen näytöksen päättymistä ja valmistautukaa asiakkaiden palveluun.
• Pyrkikää valitsemaan sama alue, missä olitte vastaanottamassa takkeja.
• Tarkistakaa, että kengissä ja hatuissa olevat numerolaput ovat näkyvissä.
• Katsokaa vielä, miten numerointi menee naulakosta toiseen
• Keskittykää tehtäväänne, kuten urheilusuoritukseen.
TAKKIEN PALAUTUS
• Palvelkaa asiakkaita ripeästi, mutta kuitenkin kohteliaasti.
• Säilyttäkää malttinne ja hymynne, vaikka asiakas sattuisi antamaan teille (mielestänne) epäoikeudenmukaista palautetta.
• Liikkukaa edestakaisin valitsemallanne alueella ja seuratkaa asiakkaita, jotta kukaan ei joudu odottamaan palvelutiskin kohdalla kohtuuttoman kauan.
• Palatkaa aina omalle alueellenne, jos joudutte hakemaan takin toisen alueelta. Narikkahenkilöiden tulee olla jakaantuneina koko ajan tasaisesti koko palvelutiskin alueelle.
• Ketään asiakasta (tai asiakasryhmän johtajaa) ei saa päästää tekemään narikkahommia, vaikka homma vähän ”takkuilisikin”.
• Soittakaa asiakkaan pyynnöstä taksi sivuhuoneessa olevalla puhelimella.
• Teatterista saa lähteä vasta kun molemmat narikat ovat tyhjät, eli jos toinen palvelutiskin puoli tyhjenee tai on tyhjenemässä ensin, siirtykää auttamaan toisen puolen henkilöitä.
Talkoovastaavana:
• Huolehdit, että narikkaan on tulossa pyydetty määrä koulutettuja työntekijöitä. Huomioit, että kauden alussa ilmoitettu henkilötarve on ohjeellinen. Todellinen tarve ilmoitetaan ryhmän vastaavalle noin viikko ennen vuoroa.
• Muistutat työntekijöitä, että paikallaolo tiettynä aikana tarkoittaa narikka-aulaan saapumisaikaa, jolloin ensimmäiset asiakkaat saattavat jo odottaa takkiensa kanssa.
• Koulutat ensikertalaisen jo edellisenä päivänä tai reilusti ennen vuoron alkua. Mikäli huomaat toiminnassa puutteita, annat lisäkoulutusta näytöksen aikana.
• Pidät huolta, että ensikertalainen ei tule teatteriin koskaan yksin, sillä vahtimestarilla ei ole aikaa opastaa häntä pukuhuoneeseen ja edelleen teatterin aulaan.
• Otat vuoroon tullessasi (tai pyydät ensimmäisen teatteriin saapuvan ottaa) miesten pukuhuoneen ”Gin-kaapin” avaimen, josta löytyvät vyölaukut.
• Kysyt ovivahtimestarilta näytäntöön tulevien asiakkaiden määrän. Tarvitset luvun, kun teet päätöksen, otetaanko myös toinen narikka käyttöön.
• Lasket (ryhmäsi avustuksella) illan naulakkotoiminnan tuoton ja merkitset sen talkoovihkoon (löytyy sivuhuoneesta) yhdessä muiden vihkoon merkittävien tietojen ohella. Työtunnit merkitään koko esityksen ajalta, vaikka osa ryhmän henkilöistä on käynyt välillä kaupungilla tai kotona. Mikäli naulakkomaksua ei peritä, niin silloin merkitään pelkästään paikallaolotunnit työtunneiksi. Mikäli saat laskutusosoitteen tietylle henkilömäärälle, kirjoitat sen talkoovihkoon ja toimitat osoitteen myös Kirin toimistoon rahapussin mukana.
• Yrität vaihtaa yläkerran Minnoilta mahdollisimman paljon kolikoita seteleiksi, joita sinun on helpompi kuljettaa eteenpäin.
• Laitat rahat niille varattuun rahapussiin (löytyy sivuhuoneesta) ja otat sen mukaan kotiin.
• Varmistat, että ryhmäsi osaa viedä pyörätuoliasiakkaan hissillä teatteriin.
• Huolehdit, että naulakossa on riittävä määrä henkilöitä vuoron lopussa. Narikan henkilömäärä vuoron lopussa määräytyy pääsääntöisesti seuraavasti: Jos takkien lukumäärä (tuoton mukaan) on 0-100, tarvitaan 2 henkilöä. Takkien lukumäärän kasvaessa henkilötarve kasvaa seuraavasti: 101-150/3 henkilöä, 151-250/4 henkilöä, 251-350/5 henkilöä ja 351-500/6 henkilöä. Jos teatterissa on yli 500 takkia, talkoovastaavan on pyydettävä naulakon purkuun 1 lisähenkilö. 7 hengen mahdollisesta tarpeesta annetaan varoitus etukäteen. Jos varoitusta ei ole tullut ja yhden henkilön lisääminen ei ole enää mahdollista, otat yhteyttä allekirjoittaneeseen. Sinfonia-/oopperaesityksissä tarve on aina 6 henkilöä. Edellä olevat henkilömäärät ovat minimimääriä ja niitä on ehdottomasti noudatettava. Mikäli ryhmässä on ensikertalaisia, henkilömäärää tulee lisätä ainakin yhdellä harkinnan mukaan.
• Vuoro loppuu, kun narikassa ei ole yhtään takkia. Lopuksi annat kiitokset talkoolaisille.
• Toimitat rahapussin, johon on merkitty vuoro (pvm, klo), vuoron tuotto ja mahdolliset laskutusosoitteet, Kirin toimistoon viimeistään seuraavalla viikolla. Täytät toimistossa narikkakaavakkeen ja odotat niin kauan, että seurasihteeri on laskenut tuoton. Mikäli toimistossa laskettu tuotto ei täsmää rahapussiin merkityn tuoton kanssa, korjaat tuoton tai hyväksyt seurasihteerin korjaamaan tuoton narikkakaavakkeeseen.
Naulakkotoiminnan yhteyshenkilö on Vesa Halonen 040 5941644
Toimiston aukioloajat
Toimisto avoinna
jälleen ma 6.9 alkaen
Ma - Pe klo: 9-15
puh. 044-4400547







