Kiri taipui Tahkolle niukasti

20.02.2010. 10:00
Kotijoukkue: 
Vierasjoukkue: 
Paikka: 
Hipposhalli
Tulos: 
2-1 (1-2,1-0,3-2)
Raportti: 

Halli-sm alkuturnauksen ensimmäisessä ottelussaan Kiri kohtasi Hyvinkään Tahkon. Tasainen ottelu eteni aina kotiutuslyöntikilpailun jatkopalloille asti, jonka Tahko sitten vei nimiinsä.  Ottelu päättyi siis Tahkolle 2-1 (1-2, 1-0, 3-2). Kirin ulkopeli oli ottelussa tiivistä, joskin pientä jännitystä oli ajoittain ilmassa. Aiemmissa hallipeleissä Kiri oli tuskaillut hieman sisäpelinsä kanssa, nyt tilanteita saatiin ihan mukavasti,vaikka juoksut melko vähiin jäivätkin. Tahko siirtyi ottelussa heti alkuun 1-0 – johtoon, kun lukkari Riku Rantanen upotti vastustamattoman kumuransa 2-jatkeelle. Toisessa vuorossa Kiri sai omat juoksuhanansa auki. Ensimmäisenä onnistui Mikko Rantalahti, kotiin kipitti Jani Toikka. Toisesta juoksusta vastasi Jyri Kyllönen, kotiin ehti tällä kertaa Matti Lehtimäki. Kolmas vuoro mentiin juoksuitta, ja näin ensimmäinen jakso ehkä hieman yllättäenkin Kirille lukemin 2-1.

Toinen jakso eteni melkein loppuun asti 0-0 asetelmissa. Kolmannen tasoittavallaan Tahko järjesti ajolähdön, ja onnistui viimein lyömään yhden juoksun. Näin jakso päättyi Tahkolle 1-0.

Kotiutuslyöntikilpailussa Kiri aloitti sisällä vahvasti. Kaksi ensimmäistä paria (Mikko Rantalahti-Henrik Tawast, Jyri Kyllönen-Eetu Karhulahti) onnistuivat ja Kiri siirtyi jo 2-0 – johtoon. Kiri ei kuitenkaan lisäjuoksuja enää onnistunut tekemään, joten Tahko pääsi omalle sisävuorolleen tuossa 2-0 asemassa. Kirin ulkopeli toimi mallikkaasti, eikä Tahkon kolme ensimmäistä paria saanut juoksuakaan aikaiseksi. Tahko näytti kuitenkin olevan parhaimmillaan selkä seinää vasten ja tasoitti ottelun kahdella viimeisellä parillaan tilanteeseen 2-2. Näin mentiin jatkopalloille. Kiri ei onnistunut tällä kertaa juoksujen teossa, ja Tahko tuli sisälle iskien heti ensimmäisellä parillaan. Kotari Tahkolle juoksuin 3-2.

Pelinjohtaja Jukka-Pekka Karttusen kommentit pelistä: ”Uskottiin omaan tekemiseen ja saatiin jo tulostakin aikaiseksi. Edelleen meidän sisäpeli toimii vain ajoittain, tiiviiseen ulkopeliin voi olla melko  tyytyväinen. Haluttiin esittää runsaslukuiselle yleisölle parempia otteita kuin edellisissä hallipeleissä, ja kyllähän siinä onnistuttiinkin, vaikka parannettavaa jäikin. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa”.

Ottelun tilastot

Yhteistyökumppanimme

kumppanit