Kirin Kontioille SM-Pronssia!

in

Kiri kontiot SM-prossia 2010

Elokuun puolessa välissä Alajärvellä pelattiin kontioiden Suomen mestaruudesta. Maineikas Kiri sai jalkeille turnaukseen varsin nimekkään joukkueen jonka harteille kasattiin valtavat ennakkosuosikin paineet. Melko hyvällä paineensietokyvyllä joukkue olikin varustettu, sillä ankaran neljän ottelu ja lukuisten loukkaantumisten jälkeen pelaajien kaulaan pujotettiin pronssiset lätkät.

Turnaus alkoi ottelulla lähes yhtä maineikasta Vimpelin Vetoa vastaan. Ottelun jälkimainingeissa Vimpeliläiset kertoivat pelanneensa hyvän ottelun, mutta tulos oli silti varsin tyly, sillä Kiri iski loistavan turnauksen pelanneen Lasse Niemisen johdolla taululle lukemat 14-2. Vimpeli pärjännee paremmin Kouvolaa vastaan junioriliigan finaaleissa.

Toinen ottelu vaikutti etukäteen hankalalta, sillä kiilaan vastapuolelle juoksi puolustava mestari, kaimaseura Kempeleen Kiri. Ottelun alku povailikin tasaista taistelua lohkovoitosta ja paikasta sunnuntain välieriin. Jussi Nieminen näytti kuitenkin, että vanha lyöntitaito on edelleen olemassa ja paukutteli kakkospuolelta palloa läpi lähes joka lyöntivuorolla. Jussi iskut olivat edelleen lähes superpesistasoa ja pitääkin ihmetellä kuinka kovia pelaajia Helsingin harrastepesisliigassa pelaa, jos vastaavat lyönnit eivät siellä tehoa. Ottelu muodostui jälleen Kirin juhlaksi ja taulupojilla piti kiirettä vaihtaessaan lukemia tulostaululla. 10-2 Kirille.

Lauantai-iltaa vietettiin sitten hyvässä seurassa saunoen ja pelinjohtaja Jeibe Savolinin kokkailemia herkkuja maistellen Lappajärven rantamaisemissa. Mökkireissu sujui mukavasti, vaikka alkuun saimme maistiaisia naapurimökkiä isännöineen pariskunnan ystävällisyydestä. Viattomat Kiri-kontiot joutuivat tahtomattaan osalliseksi jo vuodesta 1990 jatkuneeseen sukuriitaan. Nopeasti naapurimökin pahasetä rauhoittui ja lopetti uhoamisensa ja ilta sujuikin loppuun varsin rauhallisesti.

Sunnuntaina ottelut jatkuivat klo 11.00 välierällä Muhosta vastaan. Vaikka oma iltaohjelmamme oli varsin rauhallinen ja keskittyminen otteluun ei kärsinyt liiallisesta iloittelusta, ei meillä ollut muhoslaisia vastaan mitään sanomista. Joukkueemme valmistautumisessa otteluun unohtui huomioida eräs pieni seikka, joka kylvi tappionsiemenen otteisiimme. Vakoojamme kertoivat muhoslaisten juhlineen välieräpaikkaansa varsin railakkaasti, joten luulimme pääsevämme aamuottelussa helposti. Asia joka kuitenkin unohtui, oli se että Muhoksella otteluun on valmistauduttu jo aikojen alusta samalla tavalla, joten todennäköisesti suuri osa joukkueesta on pelannut elämänsä aikana suurimman osan otteluistaan ”seminaarin jälkeisenä aamuna”. Pohjois-Pohjanmaan miehet löivät palloa väliin liukuhihnalta jaksojen avausvuoroissa ja taistelu voitosta oli nopeasti ohi. Muhos finaaliin, Kiri pronssiotteluun Kajaania vastaan.

Välierätappio ei joukkuettamme masentunut ja ensimmäisen ottelun toisessa vuoroparissa nivusensa loukannut Jani Tuomikoski loi porukkaan henkeä höpöttämällä jotain legendaarista siitä, kuinka paljon mukavampi viimeinen peli on voittaa kuin hävitä. Kaikki tiesivät Jantun puheiden olevan täyttä palturia, mutta siitä huolimatta myös pronssiottelu oli maratontaulukon ykkösen näytöstä. Jaksot ja pronssit Kirille näytöstyyliin 10-0 ja 11-6.

Yhteiskuvien jälkeen joukkueella oli kova uho päällä, että ensi vuonna mitalia lähdetään kirkastamaan. Nähtäväksi jää millaisella joukkueella Kiri ensi vuonna hyökkää kontiomestaruuden kimppuun, mutta jos huhut siitä, että turnaus pelataan Jyväskylässä pitävät paikkansa, tulee joukkue olemaan ensi vuonna mahdollisesti vieläkin kovempi. Miten joukkuetta vielä pystyy parantamaan onkin eri asia, sillä melkoinen tähtisikermä nytkin oli kasassa. Rintamakarkurikolmikosta Pekka Rajala, Ahma Valtonen ja J-P Karttunen saattaisi ensi vuoden porukkaan olla pientä apua. Eivät he välttämättä pelaamaan mahdu, mutta hyville huoltajille on aina käyttöä.

Kirin kontioissa pelasivat seuraavat pelaajat:

Janne Oinonen, Teijo Kankaanpää, Lasse Ikäläinen, Antti Tokkari, Jussi Nieminen, Lasse Nieminen, Jani Tuomikoski,Markus Linna, Juha Mäkelä,Mika Sivunen, Timo Rautiainen, Mika Gustafsson, Jyrki Jokinen, Miikka ”Vito” Tawast ja Honsun varastosta kypärän lainannut Mika Korpi. 

Stadium Keskimaa  Total  
   Radio Jyväskylä  Karhu      
WashTeam COCODENS  Nordea
Castom Keskisuomalainen  
Enberg    A Katsastus GrandStar Café  KS Kitek      
 Jykes Kiinteistöt            Go On  Jyväskylän Energia  
                 
      Se on makuasia