Eka kerta ja mitä siitä muistaa...

Kasvattajaseuran edustusasun yllepukeminen on monelle mieleen jäävä kokemus. Ehkäpä vielä sitäkin enemmän jos oma seura on jossain määrin tarunhohtoinen yhteisö, jossa kunniakkaan historian painolasti istuu olkapäillä kuin peliasuun kiinni ommeltuna. 

Jos jalkapallon maailmassa tällaista edustaa kv. ympyröissä Torinon Juventus, niin kotimainen vastineemme lienee pesäpallossa – näillä sivuilla vähemmän yllättäen – Jyväskylän Kiri. Yhtäläisyyttä tuohon jalkapalloporukkaan voisi hakea myös sitä kautta, että Juventuksen lempinimi on La Vecchia Signora , Vanha Rouva. Kirinkin askel alkoi jossain vaiheessa hidastua vaikka lajina olikin maratontaulukon juoksu, nuoremmat jolpit kirmasivat vuositasolla sarjatauluissa ohi, vanhuksia ei kunnioiteta!  No, kun rouvat vanhenevat tarpeeksi niin virta löytyy monesti uudestaan, kipakkuutta löytyy uuteen malliin ja nuoruuden kujeet tulevat mieleen paremmin kuin viimeisten vuosien hissuttelu. Olisipa näin käymässä Kirillekin, hyvältä on alkanut näyttää.

Kirissä ja sen edustamisessa on aina ollut jotain, ehkä enemmänkin kuin sarjatasot ja sijoitukset ovat antaneet olettaa. Jokaisella lienee ensi komennukseltaan myös unohtumattomia muistoja. Kuka on jännitystään juossut vessassa 7 kertaa viimeisen vartin aikana (todistajia löytyy), kellä on pyörähtänyt kauhusta vatsansisällys ympäri juuri ennen kiilaan juoksua eli on ns. ”arvottu hedelmäkori”  (todistajia löytyy).  Seuraavassa yksi kokemus, joka lienee yksi ainutkertaisimmista.  Ja kuten jos aiemmin lienee muisteltu eräs jo ensikasteensa aikaa sitten saanut lukkari – käytetään nyt vaikkapa salanimeä Stig Tötterman – eksyi aikalaistodistuksen mukaan jalkapallomaalin sisään löytämättä ulos omin avuin. Lieventävänä asianhaarana mainittakoon suoritetut insinööriopinnot.
 
Olipa siis kerran…80-luku. Sen loppupuoli. Allekirjoittanut oli pienenä lukiolaisrääpäleenä treenannut talven ja kevään Kirin edustusmiehistön kanssa.  Luulin tietenkin komennuksen jotenkin liittyvän juniorina saavutettuihin menestyksiin ja/tai osoitettuun harjoitteluintoon (jota muuten oli aivan liikaa). Vasta kypsemmällä iällä ymmärsin mistä oli kysymys – eräälle hurjaluontoisemmalle pelaajalle piti saada leireille kämppis että runkopelaajat saavat nukkua yönsä rauhassa. Joukkueenjohto voisi tunnustaa…

Niin tai näin, kesä kului suomisarjapalloilun parissa, joka sekin oli ikimuistoinen: Joukkueen rungon muodostivat Suomen nopein pysähtyjä Eelis Törmänen (täydestä”vauhdista” 80 cm matkalla nollaan, hieno sukunimi tuohon ominaisuuteen liitettynä), Suomen koviten lennossa huutava mäkihyppääjä Vändi Salonen :”Vuorossa Salonen, JHS. Mäenkunnostajat valmistautukaa…”, Suomen matalimmalta– tarvittaessa 2 mm lautasen päältä -tai alta - laakaa lyövä toimiupseeri R. Nyyssönen – sittemmin mm. Torremolinoksen Nuoriseuran Urheilijat (Tonsu)- ja muita omituisia otuksia.

No, joskus loppukesästä Rauhamäki tai Korhonen ilmoitti että tarttisi tulla penkinpäähän SM-sarjan peliin (siis nykyisen Superin tasolle), siinä olisi puoli metriä tyhjää, saattaa keikahtaa jos ei siinä istu ketään.  En muista enää mikä oli syynä miesvajeeseen, olisiko ollut Hukilla joku paikka sökönä tms. On helpompi muistella mistä ei ollut kysymys. Ainakin voi päätellä että Luoman ja Tuomisen jumissaolo rankan puntinnoston takia ei varmaan ollut kyseessä. Tai että Aholalla (J) ei olisi ollut virtaa pelata – palaan tähän myöhemmin. Myös J. Falin oli varmasti mukana kokoonpanossa. Muistan tämän siitä että tarkastin oliko Äffän piikkarin kärjissä vielä minun ideastani Etelän leirillä synnytetty tunnusmerkki tussattuna. Vaatimattomana miehenä Jykä ei ujostellut kirjoittaa tossuun lyöntinumeroa ja lempinimeä yhdistävää pikku merkintää: F1! Muistelen katselleeni Jykän liikehdintää viimeisenä pelivuotena n. 10 vuotta tämän jälkeen. Teki mieli mennä katsomaan piikkaria: Lukeeko niissä ”Tractor Pulling”?

Oletteko muuten huomanneet miten helpolla täällä Keski-Suomen korpimailla, ”Mullikkabladetin” levikkialueella pääsee legendaksi: Jos nimessä on ulukomaalaisen kuuloinen kirjain niin vot! SM-sarjapesäpalloilija Pali Dufvan Risto-poika on ”RD” ja Jykä Falin on ”Äffä”.  Onneksi sama nimikirjaimiin perustuva nimittely ei päde kotimaisempiin yhdistelmiin. Miltä tämä olisi kuulostanut esim. Kulumalan Ilikan otsikoimana: ”AA ottaa ohjakset Lohessa!”.

Asiaan eli 25 v. vanhoihin muistinväläyksiin. Jonkunmoisten pelaajaesittelyjen jälkeen istumaan penkille, tuolloin ei ollut vielä muovista sadesuojaa vaan istuttiin siinä vaan penkillä kaikkien nähtävänä verkkarit päällä ja seurailtiin peliä. Jokerisääntöäkään ei ollut eli sai ihan rauhassa ”olla vaihdossa”. Tai olisi saanut, jossei…

Oma joukkue ulkona. Penkillä istuskeltiin. Vieressäni napotti  Juhani Tammis-jakaus suorana tukevassa haaraistunnassa Unto ”Metu” Poikolainen. Lempinimensä – siis ”Metun” - UP oli saanut Visa Mäkisen elokuvasta ”Pölhölä”, jonka vanhemmat lukijat ovat onnekseen unohtaneet ja nuoremmat eivät onnekseen ole koskaan nähneetkään. Elokuvan nähtyä alkaa tulla ikävä Pekko Aikamiespoika-sarjaa, joka kertonee suunnilleen missä mentiin. Joka tapauksessa yksi päähahmo oli Aake Kallialan esittämä Metusaalemi eli Metu, joka aivan kuten Poikolais-Unskikin, oli 900-vuotiaaksi harvinaisen virkeässä henkisessä ja fyysisessä vedossa. Unski tuskin oli sivussa loukkaantumisen takia, koska pystyi irvistelemättä nojaamaan polviinsa istuen tukevassa voimanostokyykyssä ja niistämään nenäänsä. Siitä jos olisi vedetty penkki alta pois ja kannettu kakkosrajaan, niin vastustaja ei olisi huomannut mitään normaalista poikkeavaa.

Pallo lensi takakentälle, Kelolle varmaankin. Kumarruin eteenpäin että näin tilanteen kunnolla. Samassa keskellä selkää tuntui putoavan jotain pehmeää. Ennen kuin ehdin sen kummemmin ihmettelemään, vierestä kuului: ”No voi sun  perr….”. Luulin Unskille sattuneen jotain mutta Unski katsoikin taivaalle ja uudelleen minuun. ”Kävihän huono säkä”. Unski näytti ylläkaartelevaa lokkia ja voivotteli että olisi nyt laskenut jätöksensä johonkin muualle.  Joku muukin vilkaisi verkkarin selkääni ja puisteli osaaottavasti päätään.
 
Siinä sitä siis istuttiin, 2000-päinen katsomo selän takana. Selän, jonka sinisen osan keskellä loisti osapuilleen Monacon kokoinen läntti valkoista lokinp…… Olin jota kuinkin varma että kaikki 2000 olivat kiinnittäneet tapaukseen kaiken huomionsa. Aloin jo hieman hermostua ja ehdotin Metulle että mitäs jos hän bingohallimestarin ripeydellä pyyhkisi sen pois! ”Ei sitä kukaan ole huomannut, sitten ne vaan rupee kaikki katsomaan. Ja se vaan leviää, ei sitä pois saa kun pesussa”. Aurinkokin paistoi, joten ei ollut tuulitakkia edes mukana. Mietin hetken verkkarin riisumista. Mitä siitäkin olisi seurannut: ”Luuleeko se pääsevänsä kentälle?”…

Ikinä ei ole niin tehnyt mieli pelaamaan, väitän että verkkarinriisunnan tuoman helpotuksen voimalla olisi vauhtia ollut F1:stäkin enemmän, vaikka Äffällä olikin jo aerodynaaminen karvaton kuomun yläosa minun pystytukkaani vastassa. Juoksu olisi ollut drag racingia tai jotain… Mutta toivoa ei oikein ollut kun pisteitä tarvittiin eikä kukaan suostunut loukkaantumaankaan.  Kelon koppariparina olin kyllä jo aikanaan maakuntasarjassa totutellut, enkä olisi enää hätkähtänyt KE(ijo)LO(ki)n tapaa kerrata kynttiläkoppia alas odotellessa edellisillan Tv-sarjan parhaita paloja ääneen hörähdellen.

No tunti siinä meni istuskellessa ja mahdollisuuksien mukaan kaarella Kosken Jampan selän ja sivuprofiilin takana (muiden takana suojaa oli vähemmän) piilotellen. Naama punaisena ja täysin kyvyttömänä keskittymään peliin. En edes muista varmasti kuka oli vastassa. Kitteetä epäilen. Hupaisaa on tietenkin se, että samana kesänä n. 1 kk aiemmin sain A-poikien Itä-Lännessä Kiteellä erikoispalkinnon yhdistykseltä ”Susirajan Stressittömät”. Ironia otti varaslähdön! Veikkaanpa että enää 5 vuotta elämänkokemusta niin voisin alkaa olla lähellä yhdistyksen kriteerejä.  Palkinto, virnuileva susi, on muuten muutossa hukkunut mikä täten Susirajalle vihjeenä kerrottakoon…

No onneksi tauolla koppiin, jossa toilettipaperirulla äkkiä käteen ja verkkatakki pois päältä, siellä mitään ollut! Vilkaisin Metuun, joka tunnusti että saattoi siinä tilanteesta pieni hyppysellinen hiekkaa ”lähteä kädestä” naapurin selkään. Päälle sellainen virne ettei sille voinut olla vihainenkaan. Ja jos tapaatte nyt neljännesvuosisata myöhemmin UP:n jolla on iloinen ilme naamallaan (tämä on melko todennäköinen olotila), niin nytpähän tiedätte mikä sitä hymyilyttää!
 
MOT - Mikä Oli Todistettava: Eka kerta ei unohdu. Dementia voi armahtaa, mutta sekin voi pyyhkiä päästä viime viikon työasiat ja jättää tällaista tavaraa jäljelle. Sanovat toisen kerran jo olevan nautittavampi. Tästä en tiedä  kun sitä ei ole tullut. Jos tulee, niin ehtoni ovat tiukat. Metu oltava 200 km:n suojaetäisyyden päässä– mieluiten Venäjän tullin takana, mulle teflon-pinnoitetta vaatteisiin ja varmuudeksi valkoinen verkkari päälle. No, silloin ne on sitten syöneet kilon puolukkaa ennen kentän päälle lentämistä. Pahin vaihtoehto on tietenkin Metu kentän päällä ultrakevyellä lentokoneella. Lapsuus ja nuoruus Lipeälammen reunataajamassa ilmeisesti oli jättänyt Metuun jälkensä. Mies voi lähteä Lievestuoreelta mutta Lievestuore ei lähde miehestä.
 
Toinenkin ikimuistoinen tapaus jäi mieleen, Alkuverryttelyssä sain kunnian syötellä nykyiselle GM (ei tarkoita tässä yhteydessä GeeniMuunneltua -valitettavasti) Jari Aholalle. Ensi vuonna 35-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä lautaskammoni oli tuolloin ns. piilevässä vaiheessa, ja olin tyytyväinen että syötöt putoilivat hyvinkin lautaselle. Tosin eri osiin täysin sattumanvaraisesti ja korkeuskin vaihteli. JA löi muutaman onnettoman rääpäisyn ja kivahti vihaisena ”Syötä parempia!”.  Koska nuori Jari Ahola kiihtyi henkisesti ns. nollasta sataan pienemmässä ajassa mitä Mieto hävisi Wassbergille (kielikuva varastettu Jari Tervolta mutta vain koska se on tässä yhteydessä totta), niin päätin olla visusti hiljaa ja raamatullisesti kätkeä nämä sanat sydämeeni ja tutkiskella niitä. Pohdiskelin oliko Jalmarin äänekäs itseluottamus sittenkin hieman savijaloilla seisovaa tavaraa, vaikka Jallun pinna on hänen siirryttyään ns. Keski-Äkäisten miesten kansanryhmään noin kolminkertaistunut, en varmaan vieläkään kysyisi mieltäni askarruttanutta kysymystä: ”Mitenkähän sun käy pelissä, kun Holttinen ei syötä ”parempia”?”.
 
Tuota ihmettelin. Ihmettelen yhä. Vastauksen tosi tiedän. Tietää Jallukin, vaikkei puhu.

Terveisin, lintujen kevätriemua odotellessa.
 
Juha ”Palma” Saukkonen
 
PS. Urheilukysymys liittyen Kirin menestykseen maratontaulukossa.:
Kuka tunnettu Kiriläishahmo on haastanut Haile Gebreselassien maratonjuoksussa ja kuinka kävi?
Vastaus ensi kolumnin lopussa, jos sellainen joskus tulee…