Pulloja keräämässä

in

Ei ole kirjoitusvirhe - ei ole kyse palloista.

Se on siinä - tätä kirjoittaessa tiedetään että Kiri teki sen - säilytti sarjapaikan, joka on jokaisen nousijan ainoa realistinen tavoite. Enää ei minun elinaikanan ei miehissä ei naisissa tulla sarjanousijana ja mennä SM-kultaan, niinkuin SJymy joskus. Ja minä olen nuori mies pitkäikäisestä suvusta.

Jossain vaiheessa olo heinäkuuta olo hieman vähemmän helpottunut. Alkoi jo tuntua että Kirin kannattajilla on sama lohtu kuin jalakapallossa Atletico Madridin seuraajilla - taivaaseen pääsee automaattisesti sillä kärsimysten määrä on tullut täyteen jo täällä maan päällä...Hieno loppu tälle taialle. Hyvä Jukkis, Ahma, Jallu, pelaajat. Moni firma olisi suljettu kokonaan henkilökunnan puutteessa/sairaslomien takia, mutta silloinhan se vasta alkoi sipuli porukalla kasvamaan. Vanha viisaus väitti monella suulla että nousija saa alkukaudesta yllätyspisteitä mutta sitten niiden tavat opitaan ja lopussa on heikompaa. Kiri teki juuri toisin. Olisi tosin kannattanut ne alkuylläripisteetkin ottaa.

Eräs suuresti arvostamani pallomies ja ystävä (ei ystävä siksi että on pallomies, se on vain tekosyy) kertoili mistä pesäpallossa on kyse, varsinkin sarjanousijalla.

Pointti oli tämä: Urheilusta ja pallonpeluusta tehdään liian hienoa ja monimutkaista. (Sovitaan muuten että suomen kielessä pallon pelaaminen tarkoittaa pesistä - ihan kuin jenkeissä "play ball´" on baseballia.  Korostuu sopivasti että pelistä on kyse - ja pelissä joskus "kortti tuo, kortti vie" -niinkuin filosofi Ilkka kanerva sanoi....)

Oikeasti pallonpeluu ja varsinkin uudella sarjatasolla on samanlaista touhua kuin - pullojen kerääminen.

Voit opetella kotona tai hallilla vaikka miten paljon miten pullo nostetaan maasta; Ote kuntoon, kyykistys, heilautus ja pullo laitetaan kassiin. Tätähän tehdään pallolajeissa n. 7 kk vuodesta. Mutta kun homman nimi on se, että kun mennään hallista oikeaan peliin ja uudelle sarjatasolle, homman nimi on sama kuin muuttaisit uuteen kaupunkiin ja lähtisit pullonkeruuseen. Siellä onkin muut porukat jotka ovat pyörineet juuri siinä kaupungissa pitkään, tuntee paikat, tavat ja vauhdin millä pullot tulee ja menee. Haet pulloja (palloja, lyöntejä) niistä paikoista missä ne "kotipuolessakin" - ykkössarjassa oli. Vaan mikä on kun ei löydy. Olet joko väärässä paikassa tai väärään aikaan. Tai molempia. Siinä voi mennä sormi niin suuhun ettei saa edes helppoja pulloja.

Pikkuhiljaa alkaa aueta että missä näillä pihoilla pulloa liikkuu, mihin aikaan ja mitä niitten saamiseksi pitää tehdä. Siinä vaiheessa kun alat oppia muiden tavat ja keruureitit, alkavat vanhat kylän kunkutkin huomata miten ja missä uusi tulokas kiertelee. Saaliin eteen pitää tehdä koko ajan enemmän työtä.

Kiri siis keräsi pisteautomaatille palautettavaksi aivan kiitettävän kasan pulloja. Ensi vuonna joku muu on kylän uusi jannu.

Pullonkeruu - kuten kaikki Suurajo-erikoiskokeilla nuohonneet pikkupojat tietävät - on myös joukkuepeli. Paraskaan yksittäinen kerääjä ei pelasta kädetöntä loppuporukkaa. Jos ei kommunikaatio pelaa, niin sama kun koittaa tienata vaikka mustikoilla. Niitä on aina muutama jossain.Maakuntasarja käy mustikkametsästä.

Pullonkeruu on myös nopeuslaji. En ole koskaan kuullut parempaa pesäpallon lajianalyysiä kuin yu-valmennustaustan omaavan Hannu "Buddy" Holapan Tampereellla 90-luvun alussa esittämä viisaus pesäpalloa hetken seurattuaan: "Ripeät lähtöaskeleet EIVÄT kostaudu". Tätä kirjoittaessa elokuun kääntyessä kohti uhkaavaa loppuaan tiedetään missä ympyröissä pulloja ensi kaudella Jyväskylän seurat pelaavat - poislukien opistoinsinööri Ruuskan ohjastama LieKi. Millä porukalla lähdetään liikkeelle, on vielä osin hahmottumatta.

Toivottavasti Kiri 2011 on pientä askelta viisaampi kuin 2010, hieman ehkä röyhkeämpi mutta samalla viileä = kuuma sydän, kylmä mieli. Ja ennenkaikkea edelleen hieman nopeampi, oletettavissa on että kotipolku lyhenee, ulkokentät eivät ainakaan heikkene - kaikessa nopea pelaaja on painonsa arvoinen pulloja. Varhainen herääminen ja ripeät lähtöaskelet eivät tule kostautumaan vielä ensi vuonnakaan. Ja pussissa kilisee!

-Palma-

Stadium Keskimaa  Total  
   Radio Jyväskylä  Karhu      
WashTeam COCODENS  Nordea
Castom Keskisuomalainen  
Enberg    A Katsastus GrandStar Café  KS Kitek      
 Jykes Kiinteistöt            Go On  Jyväskylän Energia  
                 
      Se on makuasia