Lukkari herra ja lautasherra

Tunnetko jonkun joka on: - noin 130 cm pitkä? - vasenkätinen? - vikkeläjalkainen ja notkea? - kova ja nöyrä työntekijä? Jos tunnet, niin ilmoita!

Kuvatut ominaisuudet sopivat täydellisesti kahteen hommaan: keittiön alakaappien asennukseen ja lukkarointiin pesiskentillä. Sekä lukkareista että kalusteasentajista on pulaa. Lukkarien kohdalla lähinnä siksi, että nöyryyspykälän kohdalla mättää. Lukkarin sisällyttäminen ulkopelisarjaan on koko lailla kyseenalaista, varsinkin kun muistetaan Mauri Pyhälahden tiliin laitettu ajatelma: lukkarin pelipaikka on kotipesä. Eli ulkona ei juurikaan käydä kuin äärimmäisessä hädässä. Muuten sitten ollaankin välillä koko lailla "ulkona". Lukkaria itseään ei asiaintila haittaa, sillä omasta mielestään hän kyllä osaa pelata kaikkia muita pelipaikkoja. Lukkari ei anna konsultointinsa häiriintyä edes miettimällä, miksei häntä kukaan pelinjohtaja edes kuvittele muille paikoille. Moni lukkarin kanssapelaaja lisäisikin edellä kuvattujen ihanneominaisuuksien listaan yhden kohdan: mykkä!

Urheilun yksi olennainen ulottuvuus on tehdä vaikeita, raskaita suorituksia siten, että ne näyttävät helpoilta. Mutta mitä tekee lukkari: pyrkii heittämään parinsadan gramman palloa kymmenen metrin päähän siepparille yhtä vaikean näköisesti kuin heittäisi kauemmaskin. Ja pääsääntöisesti entisistä kolmosvahdeista koostuva palkintoraati menee helppoon: Jos joukkue voitti, lukkarille kakkospalkinto, jos hävisi niin ykköspalkinto. Lukkarit vaativat muilta ymmärtämystä työnsä äärimmäisen teknisen vaativuuden takia.

Pesäpallosyötön tekninen lajianalyysi (Unto Putto, Jyväskylän Liikuntarajatieteellinen Koe-eläinlaboratorio, 1999) kertoo, että lakikorkeuden ohitettuaan pallo putoaa alaspäin itsestään, joten lukkarin osuus jää seuraavaksi: "Halkaisijaltaan n. 10 cm esine tulee heittää n. 1,5 m ylöspäin itseään n. 10 kertaa suurempaan ympyrään. Vaakatasossa pallon ei tarvitse edetä." Haluaisin kuulla lukkareiden perustelevan esim. koripallon heittäville takamiehille, miten vaikeaa syöttäminen on.

Tämän kirjoittaja testasi aikanaan U. Puton tutkimustuloksia 2,5-vuotiaalla tyttärellä. Tulokset: lukkarille asetettavat vaatimukset sopivat alle 3-vuotiaan ymmärrettäväksi, syöttö ei ole tämän ikäiselle teknisesti aivan mahdoton (ostan vaimolle uuden maljakon äitienpäiväksi - jos en sitten osta virveliä, jota voin sitten "lainata") Kun pyrin toistamaan kokeen seuravana päivänä ja ilmoitin että "nyt saat taas olla lukkari", niin likka lähti täysiä karkuun kyyneleet silmissä. Terve tyttö!

Niin kuin Teräsmiehen elämä olisi tylsää ilman kryptoniittia ja Batman tarvitsee Jokerin vastustajakseen, niin lukkari ilman syötönvalvojaa ei olisi mitään.

 

Juha "Palma" Saukkonen

Stadium Keskimaa  Total  
   Radio Jyväskylä  Karhu      
WashTeam COCODENS  Nordea
Castom Keskisuomalainen  
Enberg    A Katsastus GrandStar Café  KS Kitek      
 Jykes Kiinteistöt            Go On  Jyväskylän Energia  
                 
      Se on makuasia