Kun aikamiehiltä vietiin tikkari suusta…

Kaikkea voi sattua, kaikkeen voi valmistautua, pettymykset kasvattavat, kaikkiin muutoksiin pitää sopeutua… Juu-u, muttei se aina helppoa ole. Viime perjantaina 13. päivä (tietysti) vaihtuivat mielialat melkoisen nopeasti, kun illan pelipalaverin viimeistely ja pelilliset ajatusleikit loppuivat kuin seinään Kotapakan Jullen soitettua neljän aikaan iltapäivällä lauantain pelin ja illan Hippoksen mattovuorojen olevan peruttuja. Vajaat parikymmentä vuotta palvellut nurmimaton vetokoneisto oli hajonnut.

- Eikö sitä mattoa ny saa muuten mitenkään vedettyä paikalle? taisin vielä epätoivoisesti kysäistä, mutta uskottava se oli. Pääsemme esittämään talvikauden aherruksen tuloksia ensimmäisen kerran kotiyleisöllemme vasta helmikuun alun harjoituspeleissä Kiteetä ja Kouvolaa vastaan. Toivottavasti silloin tekniikka toimii, liikaa tasoitusta meidän ei kesään valmistautumisessa kilpakumppaneillemme sovi antaa.

Tähän saakka harjoituskautemme on sujunut suunnitelmien mukaisesti. Yhteiset lajiharjoitukset aloitimme marraskuun alussa. Joulukuun puoleen väliin saakka pelaajat keskittyivät henkilökohtaisiin kehityskohteisiin. Yhteisleireillä, joista olettekin jo saaneet lukea pelaajiemme kertomuksia, ja lauantain graniittivuoroilla, olemme sitten harjoitelleet yhteisen ohjelman mukaisesti. Tällä hetkellä fysiikkaharjoituksissa olemme määrällisesti kovimmalla jaksollamme. Tammikuun viimeisenä viikonloppuna pidettävissä toisissa testeissämme nähdään, miten voima on tarttunut ja ovatko muutaman pelaajan juoksemat entistä kovemmat juoksumäärät tuoneet tulosta 3*3*30 metrin testissä. Uskallan ennakoida kehitystä tapahtuneen edellisiin vuosiin verrattuna. Sitähän huippu-urheilu on, jatkuvaa pyrkimystä paremmaksi.

Onneksi ei moderni tekniikka päässyt kokonaan pilaamaan tätäkään viikonloppua. Pikaisten keskustelujen ja hätäisten suunnitelmien jälkeen saimme perjantaina pidettyä lyhyen pelillisen palaverin, pelinomaisen juoksuharjoituksen ja vielä illan lopuksi tunnin mittaisen räväkän lajiharjoituksen hippoksen nurmettomassa hallissa. Tulipahan todenteolla testatuksi johtoryhmän luovuus ja pelaajien asenne työn tekemiseen. Ei ollut varmasti heillekään helppoa, kun pitkät lyönnit ja pelikuvioiden päivitys vaihtuivat kuluttaviin ulkopelitoistoihin ja painepalloihin.  Hyvin pelaajat muutoksiin sopeutuivat. Kesällä joudumme varmasti mukautumaan vielä moneen yllätykseen pelien aikana, ensimmäinen testi läpäistiin kunnialla.

Perjantai-illan aikana päivitetyssä lauantain ohjelmassa oli aluksi pelaajien kovasti kaipaamaa sählyä. Vaajakoskelta oli löytynyt vapaata harjoitustilaa. Puolentoista tunnin pelit maalivahtien kera toivat mukavasti pilkettä pelaajien silmiin. Vanhat vetivät ottelussa pidemmän korren kentän parhaan, maalivahti Kotapakan upeiden heittäytymisten siivittämänä. Pelien parasta antia taisi kuitenkin olla nuorten miehekkäästi kärsimä palkinto tappiosta. Etenkin Ville ja Paavo ottivat ylpeinä kropallaan vanhojen sivallukset vastaan.  Hikoilun jälkeen siirryimme LKV Savolinin hulppeaan mökkiin palaveeraamaan, juttelemaan ja kisailemaan. Kiitokset Jerelle ja Mikolle mökin lainasta ja Albaan Katrille maittavasta kiusauksesta. Seitsemän jälkeen palasimme sivistyksen pariin uuden pelaajien äänestämän kapteenimme Juhon johdolla. Juho sai apureikseen tasaäänin Mikon, Pertun ja Pasin.

Seuraavan kerran palaan kirjoitteluihin talven harjoituspelien jälkeen. Toivottavasti silloin voidaan todeta, että ensimmäisiä orastavia merkkejä pelimme kehityksestä on ollut nähtävissä. Ensi viikolla suoritamme neljä yhteisharjoitusta. Niiden lisäksi ensi viikon ohjelmaan on kirjoitettu pienryhmissä tehtävät juoksut ja puntit, sekä lyöntitoistot Hippoksen kellarissa, arkkitehdin piirustusten mukaan melko tarkasti matonvetokoneiston alapuolella… 
 Juhani L