Miehekäs runkosarja takana

 

Kirin lopullinen sijoitus runkosarjassa 2010 on yhdeksäs. 

 

 

 

Hannu Kiukkonen oli Kirin ykköspalkittu Oulussa. Numerolla kaksi lyönyt mies keräsi kärkkärit 5/7. Kakkospalkittu oli Juhani Lehtimäki. Kuva Miika Kotapakka.

 

 

Viimeisen pelinsä Kiri kävi pelaamassa Oulussa. Lippo voitti pelin 2-0 (2-0, 6-1). Mutta voitto Oulussakaan ei olisi Kirille riittänyt, sillä Koskenkorvan ja Kiteen kamppailussa pisteet menivät isännille 2-1. Tämä samalla takasi ko. joukkueille pudotuspelipaikat Kirin nenän edessä.

 

 

Kiri tarjosi viihdyttäviä runkosarjapelejä

 

Vaikka jyväskyläläisten haave ylemmistä pudotuspeleistä jäi harmittavan lähelle, niin kaikenkaikkiaan Kirillä on takanaan runkosarja, jota ei tarvitse yhtään häpeillä. Leimallista Kirille oli, että vaikeudet vain kasvattivat joukkuetta. Alkukausi tuli turpaan, sitä seurasi pitkä pisteputki. Keskikesällä oli loukkaantumisongelmia, niitä puolestaan seurasi todella kova vire ja usea kolmen pisteen voittokin runkosarjan lopussa. Monet Hippoksen katsojat ovat kiitelleet, että Jyväskylässä on saatu nähdä kesän mittaan useita jännittäviä pelejä.

 

Vaikeuksien vahvistama Kiri on valmis alempiin pudotuspeleihin. Taistelu jatkuu sunnuntaina Hippoksella, jossa on ollut viime peleissä havaittavissa täysin oikeanlaista kannustusta! Kolmella voitolla pääsee lomille, otteluparin häviäjä kohtaa Nurmo-Joensuu -parin häviäjän. Tervetuloa seuraamaan Kirin ja Ulvilan taistoa sunnuntaina klo 15! Ja ÄÄNTÄ katsomoon!


Stadium Keskimaa  Total  
   Radio Jyväskylä  Karhu      
WashTeam COCODENS  Nordea
Castom Keskisuomalainen  
Enberg    A Katsastus GrandStar Café  KS Kitek      
 Jykes Kiinteistöt            Go On  Jyväskylän Energia  
                 
      Se on makuasia