Superpesis haluaa monipuolistaa sisäpeliä poistamalla väliinjättösäännön

in

Miesten Superpesiksessä yhdeksän vuotta käytössä ollut väliinjättösääntö poistuu kokonaan 2011. Jo tulevalla kaudella lyöntijärjestyksessä voi hypätä ainoastaan yhden pelaajan yli kerrallaan, kun kenttäpesillä ei ole etenijöitä.

Väliinjättösäännöllä pyrittiin vähentämään koppilyöntien määrää ja vakioimaan pelin kestoa. Vuotta 2011 silmällä pitäen valmistellaan toimenpiteitä, joilla pyritään vastaaviin tavoitteisiin, mutta eri menetelmin.

– Haluamme aktiivisempaa sisäpeliä koko joukkueella ja laajemmalla materiaalilla. Pieni sisäpelirooli vaikuttaa harjoittelumotivaatioon erityisesti nuorten kohdalla, mikä on osoittautunut ongelmalliseksi huippupesäpallon kehittämistä ja tulevaisuutta mietittäessä, Superpesis Oy:n puheenjohtaja Esa Koivula näkee.

 

Tulevalle kaudelle väliinjättösääntö ei vielä kokonaisuudessaan poistu, sillä joukkueita on rakennettu olemassa olevan käytännön pohjalta. Päätöksen tehnyt Superpesiksen hallitus haluaa myös tutkia rauhassa muutoksen vaikutuksia.

 

Lähde: www.pesis.fi

Stadium Keskimaa  Total  
   Radio Jyväskylä  Karhu      
WashTeam COCODENS  Nordea
Castom Keskisuomalainen  
Enberg    A Katsastus GrandStar Café  KS Kitek      
 Jykes Kiinteistöt            Go On  Jyväskylän Energia  
                 
      Se on makuasia