Ulvilaa vastaan täysi potti!
Ulvilaa vastaan ennakkoasetelma oli mielenkiintoinen, sillä ristiin menneet pelit tiesivät sitä, että puhtaalla voitolla Kiri varmistaisi oman lohkonsa voiton.
Ottelu alkoi kuitenkin Kirin kannalta shokeeraavasti, sillä Ulvila siirtyi ensimmäisessä vuorossa jo 3-0 –johtoon. Ajolähtötilanteessa Seppo Arbelius niittasi vastustamattomasti 2-puolelta läpi, tuloksena 2 juoksua. Kun vielä pienen ulkopelivirheen seurauksena Ulvila siirtyi 3-0 –johtoon, saattoi jakso joidenkin mielipiteiden mukaan olla käsitelty. Kiri kuitenkin vastasi heti omalla sisävuorollaan, kaventaen tilanteen 3-2:een. Ensin Hannu Kiukkonen täräytti etutilanteessa 3-luukusta pallon pressuihin kotiuttaen Henrik Tawastin. Seuraavaksi lyöntivuoroon tullut Mikko Rantalahti kiitti luottamuksesta ja kotiutti yllätysotolla Pasi Rajalan. Toisessa vuorossa Kiri esitti varmoja ulkopeliotteita, eikä Ulvilan pelaajia päästetty edes kakkospesälle. Tasoittavalla sisävuorollaan Kiri lisäsi vettä myllyyn tehden kolme juoksua. Juoksujuhlat aloitti takatilanteessa tuttu mies, Hannu Kiukkonen, joka täräytti tällä kertaa 2-luukusta läpi kotiuttaen Kirin kärkikaksikon Tawast-Rajala. Jatkossa Jani Toikka kotiutti ennakkoluulottomia otteita sisäpelissä esittäneen jokeri Atte Vatasen. Näin Kiri oli siirtynyt 5-3 johtoasemiin ennen kolmatta vuoroa. Ulvila onnistui tekemään omalla sisävuorollaan vain yhden juoksun, ja tämä tiesi jaksovoittoa Kirille. Hallisääntöjen mukaan tasoittava vuoro kuitenkin pelattiin, ja juoksujen makuun päässyt Kiri tehtaili vielä kaksi lisäjuoksua. Kirin jokeri Kalle Virolainen täräytti ajolähtötilanteessa takaa läpi, tuloksena hallissa tyypilliset 2 juoksua. Kotiin sai kunnian tulla Kimmo Carlson ja Henrik Tawast. Näin ensimmäinen jakso päättyi vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen Kirille 7-4.
Toinen jakso oli Kirin ulkopelijuhlaa. Kolmessa vuorossa Ulvila ei saanut pelaajaa kertaakaan edes 2-pesälle!! Ensimmäisellä omalla sisävuorollaan Kiri iski heti 3 juoksua taululle. Avausjaksolla lyöntivireensä löytänyt Kalle Virolainen iski jälleen ajolähdössä takaa läpi, kotiuttaen Tawastin ja Kiukkosen. Hieman myöhemmin Saku Suurnäkki kotiutti upealla, merkatulla välilyönnillä Mikko Rantalahden. Toisessa sisävuorossaan Kiri teki yhden juoksun lisää, kun Kalle Virolainen jatkoi hyviä otteitaan kotiuttaen nyt Saku Suurnäkin. Kolmannessa vuorossa Kirikin jäi juoksuitta, ja näin ottelun toinen jakso päättyi Kirille lukemin 4-0, ja koko ottelu siis lukemin 2-0 (7-4, 4-0). Tämä voitto tiesi sitä, että Kiri voitti oman alkulohkonsa ja eteni näin ollen Oulussa 13.-14.3 pelattavaan lopputurnaukseen. Hieno saavutus nousijajoukkueelta!
Pelinjohtaja Jukka-Pekka Karttusen kommentit Ulvila-pelistä: ”Vakuuttava esitys meiltä kokonaisuutena. Tärkeää oli, että onnistuttiin omalla ensimmäisellä sisävuorolla, vaikka oltiinkin pahasti takaa-ajoasemissa. Tämä turnaus todisti sen, että ollaan oikealla tiellä, vaikka tekemistä vielä riittääkin.”
Toimiston aukioloajat
Toimisto avoinna
jälleen ma 6.9 alkaen
Ma - Pe klo: 9-15
puh. 044-4400547







